Ameriikkaan lähtö

Olin noin 44v, kun ensimmäistä kertaa menin Amerikkaan.
Sitä ennen olin sanonut, että ei niin kauan mennä Amerikkaan, kun minulla on "tämä järki" päässä.
"Tämä järki" on minun sanontatapani asioista, jotka ovat minulle uusia ja hieman peloittavia,

Ja hyvä niin, sillä kyllä olen niin monta kertaa joutunut oppimaan asioita, joista olen alussa kieltäytynyt.

Elettiin vuotta 1992 (tai 91.93),
lama oli just pyyhkinyt Suomenkin yli.
Mekin olimme saaneet siitä osamme, eli perheemme oli kahden asunnon loukussa.
Eli ei ollut paljoa ylimääräistä rahaa.
Kuitenkin meidän poikamme Tommi oli saanut päähänsä, että pitää päästä USA:n.
Muistan kuinka sanoin Tommille, että meillä ei ole rahaa, ja toiseksi minulla ei ole halua lähteä maahan ,jossa vain pyssyt paukkuu.
Tommi kyllä yritti selostaa minulle, että ei Amerikan filmit ja oikea elämä pidä paikkaansa

En enää muista miten kaikki tapahtui, ja kuinka kauan poikani Tommi oli asiaa minulle puhunut.
Muistan vain sen, kun eräänä päivänä minulle syttyi kuin pilakuvissa lamppu pään yllä, eli muistin;
"Anne ja Vene ,lasteni isän serkku asuu Los Angelessa."

Niinpä minä kirjoittamaan heille kaunista kirjettä, miten me seuraavassa toukokuussa voisimme tulla "pistäytymään" heillä.
Kirjoitin kuinka vuokraisimme huoneen läheltä heitä jne jne.
Kirje postiin ja odottamaan vastausta.
Vastaus viipyi niin kauan että olin jo heittänyt toivoni
kun eräänä päivänä tyttäreni Iitu juoksi postilaatikolta huutaen; "Amerikasta on tullut kirje"
Kirje avattiin yhdessä ja luettiin yhdessä.
Kirjeessä luvattiin ottaa meidät vastaan.
Kirjeen oli kirjoittanut Anne, eli lasteni isän serkun vaimo.
En kertonut muille perheeni jäsenille, mitä olin kirjoittanut Amerikkaan.
Olin kirjoittanut Amerikkaan, että tulisimme vain vähäksi aikaa, mitä se vähän aikaa oli sitä en ollut kirjeessäni maininnut Annelle ja Veneelle

Sen jälkeen kirjeitä kirjoiteltiin puolin ja toisin.
Eli minä olin se joka kirjoittelin.
Kirjeissäni annoin ymmärtää, että kävisimme Kanadaa myöten, sekä Las Vegasissa, ja vain silloin tällöin poikettaisiin Annen ja Veneen luona

Keväällä maaliskuussa oli Finnairin tarjous lento Helsinki Los Angeles Helsinki vain 4000mk/ per henki.
Tarjous oli niin halpa että ostin liput Lossiin kuukaudeksi, eli koko toukokuuksi, ja panin käteni ristiin mielessäni toivoen että pääsemme lähtemään, ja saamme olla koko kuukauden serkkujemme luona ,joita minä ja lapset emme tunteneet ollenkaan.
Lasten isä oli heidät nähnyt
Normaalihinta kun oli 8000-10.000markkaa /per henki
Ja kun jo maksoimme velkaamme, niin tuollaista rahaa ei olisi meillä kertakaikkiaan ollut

Kellään perheeni jäsenillä ei ollut tietoa, etteivät Anne ja Vene tienneet mikä tilanne oli tosiasiassa.
Sillä Anne ja Vene luulivat meidän todella tulevan vain pistäytymään heillä, kun sitten jatkamme matkaa Kanadaan ja muualle Amerikkaa.
Mutta perheeni luuli meidän menevän koko kuukaudeksi vain ja ainoastaan Annen ja Veneen luo
Olin kertonut perheelleni, tai en suoraan kertonut vaan antanut ymmärtää, että kaikki oli järjestyksessä Lossin päässä.

Lento meni ihan hyvin, muut perheenjäsenistäni olivat innostuneita ja onnellisia kun saamme olla kuukauden Lossissa, ja lapset (13v ja 14v) olivat saaneet koko toukokuun vapaaksi.
Vain minä yksin mietin, että miten perillä käy, ja missä vaiheessa saan Annelle ja Veneelle kerrottua, että olemmekin koko kuukauden.
Muistan vieläkin, kuinka symämmeni melkein jähmettyi, kun tyttäreni Iitu sanoi heti perille päästyämme , että mitä kaikkea me täällä teemme koko kuukauden.
Annen hämmästynyt ilmeen takaa kuului; "koko kuukauden"
Johon minä äkkiä vastaamaan, että niin Iitu tarkoittaa koko matkaamme, siis Kanadan reissua myös,
johon lasten isä tuumasi, hieman ihmeissään "niin olisihan se Kanadakin mukava nähdä, mutta mitenpä sitä sinne pääsee"

Ja silloin minä keksin, että Anne ja Vene mukaan meille, kun molemmat ovat jo eläkkeelläkin
Niin sain puhuttua heidätkin meidän kanssamme Amerikkaa ja Kanadaa kiertämään.
Puhuin asiasta Annelle ja Veneelle kuin he pääsisivät meidän mukaamme, kun asia oli just toisinpäin, minun /siis meidänhän oli melkein pakko saada heidät mukaamme,
sillä eihän me minnekkään oltaisi osattu mennä ilman Annea ja Venettä
Mutta lopuksi voi kirjoittaa kuten saduissa LOPPU HYVIN KAIKKI HYVIN
Eli saimme kokea Lossissa Disneylandin, Universstudion, kävimme LasVegasissa.
Kanadassa näimme myös paljon.
Eli vuokrasimme 6heng auton, jota Vene ajoi, ja Anne tiesi matkojemme varrella hyviä yöpymispaikkoja.

Loppujen lopuksi meillä oli niin hauska kuukausi siellä, ja tutustuimme Serkkuihin niin hyvin ,että saimme heidät jo samana kesänän vieraaksemme Kemiin

Seuraavalla kerralla matkamuistoja Amerikasta ja Kanadasta,

Suomalaista työniloa

Lupasin viime kerralla kirjoitella ensimmäisestä Amerikan matkasta, mutta nyt mietin lupaus on vain lupaus, ja hyvin harvoin pitää paikkansa ainakin silloin jos minä olen ollut lupaamassa.

Eli saattekin 2tarinaa työpaikoistani
Ensin; minun tämänhetkisestä vapaaehtoispaikastani
Toinen; B&B paikastani, josta tuli lopputili ja jonka omistajia en ole sen koommin nähnyt


Sanon jo nyt alussa, että jotainhan siinä pieleen menee kun minä yritän töitä tehdä.

Jotkut ahkerista serkuistani ovatkin sanoneet minusta, että paras paikka on minulle kiikkustuoli, jossa minä "vain" istuskelen.

Joskus silloin kun olin vähän nuorempi, ja olin Lasten- ja Leikinohjaaja koulussa, ja siellä kun me oppilaat saimme tehdä kaavion toisistamme, eli oli kartano jonne piti sijoitella meidän kuvitelmia ihmisiä.
Joistakin oppilaista tuli emäntiä, joistakin piikoja, joistakin pehtooreja kartanoon, mutta minulle yksin oli ihan erilainen paikka, melkein jokainen oppilas oli sijoittanut minut taloon; hauskana "rouva homsantuuna", joka kulkee talosta taloon ,ja puhuu mukavia, ja juo talon kahvia, ja "kastaa pullaa".
Eli kukaan ei ollut edes ajatellut minua kartanoon, muuksi kuin vierailijaksi.


No mutta se oli silloin, nyt on nyt, ja kerron nyt siis tästä päivästä.

Paikka jossa olen töissä, on rekkakuskien viikonloppu levähdyspaikka. Kävijöitä on noin 40-60 rekkakuskia joka viikonloppu.


Eräänä lauantaina olin yksin töissä. Oli saunojia, syöjiä, kahvittelijoita, oluen juojia, sekä muuten vain istuskelijoita.
Illalla, noin klo 20.00 loppui myytävä ruoka.
No minä tietysti oli perinyt jo rahat ruuan ostajilta, kun huomasin, että ruoka olikin jo loppu.
No eihän siinä muuta kuin sanoa asiakkaille totuus, kevensin muka virhettäni sanomalla,
mutta ehdinpä periä teiltä onneksi rahat,
Asiakas;
Perkele sinua ,sinähän kumma myyjä olet kun myyt eijoota ja otat vielä rahat
Toinen asiakas:
Meitä on viisi nälkäistä, eikä ole saatu muuta kuin maksaa

Johon minä vain totesin miehille, etten muistanut että eihän minulla ruokaa olekkaan
Kolmas asiakas; Saako niitä rahoja takaisin

Tuossa vaiheessa minä lupasin alkaa tekemään ruokaa kysyen miehiltä, haluaako he syödä lihapulla -vai makkarakastiketta, sitten ilmoitin että kastikkeiden kanssa on tulossa "tuppipotut" (kuoripäällispotut)


Miehet valitsivat makkarakastikkeen, jos lupaan tehdä sen HK-sinisestä.


Ja niin perunat kiehumaan kuorineen, ja kastike tulemaan.
Viimein ruoka oli valmista ja huusin miehet kuumia perunoita kuorimaan.

Kuten arvata saattaa, sain kuoria perunat itse .
Kuului vain
- Kuori vain ite perunat, kun otit niin hyvän hinnankin.
No lopulta kaikki olivat syöneet ruokansa ja olin saanut lisääkin ruokailijoita.

Ilta oli hauska, muisteltiin entisiä aikoja, lapsuutta, koulua, sotaväkeä, vanhemmat miehet olivat joutuneet, niin koulussa, kuin sotaväessä kuorimaan perunoita, nuoremmat olivat saaneet jo kuoritut perunat kouluissa.

Minusta ilta oli hauska, ja moni kävikin sanomassa kassalla, että on kiva kun olen tullut taasen töihin (olen ollut aikaisemminkin 6kk tässä samassa paikassa)

Mutta sitten jostain oli kai tullut "johdolle" tietoa, että asiakaspalvelija (minä) ei ole ollut kylliksi asiallinen asiakas palvelussa.
Suoraan sitä ei minulle sanottu, mutta sain niin paljon moitteita, ja olin saanut jo
aikaisemminkin moitteita siitä, etten ota työtani tarpeeksi vakavasti.

Ja kyllä minäkin toki ymmärrän että ei asiakaspalvelussa käyttäytydä tolla tavoin, mutta hoksaan sen aina liian myöhään

Toisaalta kyllä minusta on suomalainen työmoraali liiankin tiukkaa, ainakin vielä silloin kun minä olin suomessa, niin helposti kuuli jos kovin nauratti töissä

" eikö ole töitä tarpeeksi, kun noin naurattaa"


Mutta nythän mie muistin toisenkin jutun, josta kyllä tuli lopputili, eikä se pariskunta enää ole halunnut tavata minua.

Ollessani Lontoon merimieskirkolla, tulli sinne joulumyyjäisiin pariskunta, joka kehui minua asiakaspelvelusta.
Sitten rouva (suomalainen) kertoi heillä olevan B&B (Beb &Breakfast) etelä-englannissa.
Rouva sanoi hakevansa joka kesä sinne 2-3kuukaudeksi kesätyöntekijää,eli heidän kesälomansa ajaksi.
No kuten arvata saattaa, olin siellä seuraavana kesänä töissä.

Pariskunta lähti kesäkuun alussa, ja minulle jäi koko talo.
Talossa oli 4vierashuonetta, keittiö, olohuone ja isäntäparin makuuhuone.
Taloon kuului myös ulkosauna, uima-allas ja kohtalaisen iso piha.
Osa B&B;n asukkaista oli kaupungissa sijaitsevan Yliopiston opiskelijoita, jotka asuivat yhdestä kuukaudesta 3kuukauteen, eli siihen asti kunnes saivat oman asunnon kaupungista.
Toinen osa asiakkaista koostui turisteista.
Hintaan sisältyi päivällinen kello 19.00-20.00

En enää oikein muista miten kaikki tapahtui, mutta niin vain oli että kun isäntäpari tulikin viikkoa aikaisemmin 2kuukauden lomaltaan Suomesta, niin kaikki oli heidän mielestään sekaisin.
Muistan kun kiinalainen opiskelija sanoi yllättäen saapuneelle isäntäväelle ; "Teidänhän piti tulla vasta viikon päästä"
Johon rouva vastasi; Niin piti, mutta nyt olemme täällä, ja täällä näyttää olevan IHAN ERI JÄRJESTYS, kiitos siitä KIRSTI KÄRJEN.

Mitä sitten oli tapahtunut:
Jo toisena päivänä isäntäparin lähdettyä oli yksi opiskelija asukas kysynyt, voisiko hän laittaa yhtenä päivänä oman maansa ruokaa.
Olin luvannut.
Siitä sain idean, että jokainen saisi laittaa kerran viikossa omaa ruokaa koko talon asukkaille illalliseksi.
Illallinen kun sisältyi huoneen vuokraan.
Ja niinpä jokainen sai kerran viikossa kokata.
Tiistaina saimme turkkilaista ruokaa
Keskiviikkona kiinalaista ruokaa
Torstaina libyalaista
Myöhemmin tuli taloon irlantilainen ravintoterapeutti, ja hänkin sai oman päivänsä
eli maanantain.
Ja maanantaisin saimme kuulla aina ennen ateriaa kyseisestä ruuasta kaikki ravinto-opilliset jutut.
Kaupassa käynnin oli ollut pakko antaa ruuanlaittajille, sillä en minä olisi osannut ostaa heidän ruokiinsa tarvikkeita
Tietysti minä annoin budjetin, kuinka paljon sai mennä rahaa ruokiin, eli ruuanlaittaja kävi itse ostamassa ruokatarvikkeensa,
Pian opiskelijat oppivat ostamaan hyvin taloudellisesti ruokaan tarvittavat raaka-aineet.
Minusta me kaikki olimme tyytyväisiä, ja minulla helppoa.
Illat olin järjestänyt niin että istuttiin isäntäparin olohuoneessa ja katseltiin yhdessä valittua filmiä, samalla napostellen jotain pientä.
Satunnaiset matkustajatkin olivat tyytyväisiä minun järjestelyyn, jopa niin että kerran oli tulossa Itävallasta 3 matkustajaa, ja kun ilmoitin että kaikki huoneet ovat varattuja.
niin matkustajat sanoivat kuulleensa ystäviltään, että meillä on hauska talo.
Lopulta päädyttiin siihen, että he nukkuvat isännän toimistossa (matkustajat olivat noin 25-30v)
Koko 2kuukautta minusta oli kuin juhlaa, ja olihan meillä oikeita juhliakin.
Kiinalaisella opiskelijalla oli 30vuotis juhlat, ja sinä iltana meillä oli party,
kaikki saivat tuoda vieraita, grillattiin ulkona, minä paistoin lättyjä, ja talon takapiha oli täynnä vieraista
(minulla on niistä juhlista hauskoja kuvia, mutta en osaa laittaa niitä nettiin, yritän saada niitämyöhemmin kun saan jonkun auttajaksi)

Sitten eräänä elokuun iltana tuli kaikelle loppu.
Ja ymmärrän:
Kuvitelkaapa miltä teistä tuntuisi kun tulisitte kotiin, niin piika makaisi uima-altaan reunalla, lukemassa romaania, ja kiinalainen poika, siis asiakas, häärisi keittiössä.

Meinasin kyllä saada hyvitystä kun rouva hieman myöhemmin huomasi, miten piha-aita oli hyvin leikattu ja nurmikko laitettu viimeisen päälle hyvään kuntoon, ja pihakukat kukki.
Mutta sitten kun olin tunnustanut, että en se minä ollutkaan tehnyt mitään, vaan merimieskirkon talonmies pariskunta.
Olin luvannut mainitun pariskunnan tulla Lontoosta viettämään minun luo viikonloppua, jos korjaavat talon vuotavan katon ja tekevät pihatyöt.
Eli ei siitäkään minulle pisteitä herunut.
Sitten rouva alkoi ihastellen ihmetellä talon siisteyttä, kun ikkunat olivat kirkkaat, kirjahyllyt puhtaat ja joka paikka kiilsi.
Rouvan toteamukseen; "Olethan sinä sentäs jotakin Kirsti tehnyt"
niin minun oli pakko myöntää, että minulla oli ollut just edellisenä viikonloppuna 3au´pair tyttöä Lontoosta viettämässä viikonloppua sillä ehdolla, että siivoavat,
ja he olivatkin siivonneet; perjantaina 3t, lauantaiaamuna 4t ja sunnuntaiaamuna 3t,
Loppupäivä oli ollut tytöillä vapaata, jonka he viettivät ensin päivän merenrannalla, ja illat saunoen ja uima-altaassa uiden, tai muuten pihalla "löhöen" ja seurustellen
Sillä tämä paikka sijaitsi aivan ihanalla merenrannalla, eli uida sai saunan jälkeen uima-altaassa, ja päivisin voi mennä merenrannalle.
Eli tulijoita oli.

Ja niinhän siinä kävi että sain tilata bussilipun Lontooseen,
kylläkin hyvällä mielellä, sihteeri sanoi minulle, (kävi kerran viikossa) että olin saanut parhaan myynnin muihin kesiin verrattuna.
Toisaalta taasen, ei sitä piika saa mennä talon järjestystä muuttamaan.

Tapahtui Antwerpenissa 2005

Antwerpenissa on yksi monista merimieskirkon ulkomaisista kahvioista.
Merimiehiä siellä ei enää kovin paljon käy, mutta rekkamiehet ovat löytäneet sinne tiensä.

Belgialaiset tykkää käydä siellä suomalaisessa saunassa, ja saunankävijöistä onkin suurin osa paikallisia belgialaisia.

Tietysti merimieskirkolla on myös iso kirkkosali, jossa pidetään luonnollisesti kaikki Jumalanpalvelukset, mutta sitten sitä myös vuokrataan erilaisiin tapahtumiin paikallisille, kuten häiden pitoon, hautajaisiin, ristiäisiin ja syntymäpäivien viettoon.


Olin ollut Antwerpenin merimieskirkon kahviossa muutamia kuukausia, kun
eräänä torstaina hallintosihteeri ilmoitti minulle töistä lähtiessään, että illalla n, klo 19.00-20.00 välillä on tulossa eräs paikallinen nuorimies, n. 40-kymppinen katsastamaan kirkkosalia, josko hän viettäisi siellä 40-vuotis syntymäpäivänsä


Ilta oli hiljainen, kuten tavallisesti torstaisin.
Viimein saapui hallintosihteerin mainitsema n.40 mies kahvioon.
Mies osasi hiukan suomea ja sanoi; "Minä en koskaan ennen ole käynyt täällä kirkolla, ja nyt minä halusin tulla, että saan hieman puhua suomea".

Koska kahviossa ei ollut ketään muuta asiakasta, niin ajattelin esitellä tälle synttäreiden pitäjälle ensin kirkkosalin ja sitten vasta tarjota kahvin, kirkon kahviossa


Vein miehen kirkkosaliin, esittelin sen, sitten vein kirkkosalin keittiöön ja näytin kaikki jääkaapit, jonne normaalisti juhlien pitäjät toivat jo etukäteen juhlissa tarvittavat ruuat, ja juomat.
Sitten lopuksi näytin hänelle paikan missä saa tupakoida, eli sisäpihan ja sinne kulkuväylän.

Kun oli kaikki esitellyt, niin muistin että mieshän halusi juoda kahvia suomalaisen pullan kera.
Niinpä esittelyn lopuksi lupasin tarjota hänelle kahvit,
mutta ihmeekseni mies melkein juoksi ulko-ovesta ulos, vaikka huusin perään, että miten olis ne kahvit.
Mies moikkasi vain kädellä ja katosi.

Just kun oli miettimässä hieman hämillään, ettei tullut kauppoja tämän synttärisankarin kanssa,
niin soi jälleen ovikello, ja siellä oli iloinen nuorimies, joka heti ilmoitti, että oli soittanut jo päivällä hallintosihteerille tulevansa katsomaan kirkkosalia.


Silloin muistin edelllisen miehen "omituisen" ilmeen ,kun olin esitellyt talon jääkaappeja, ja nyt muistin tämä edellinen mieshän sanoi ihan suoraan minulle:
"Anteeksi mutta en minä ole kiinnostunut teidän jääkaapeista",
johon minä olin vain jatkanut, niin jos et sinä niin sinun ystäväsi voivatkin jo olla kiinnostuneita, ja he voivat jopa tarvita kun tuovat juomiaan.

Ja kun olin sanonut kirkkosalissa hyvin topakasti, että kirkkosalissa ei sitten tupakoida, niin mieshän oli yrittänyt selostaa minulle jo tässävaiheessa melkein paniikin omaisesti, ettei hän tupakoi, niin minä olin vain jatkanut ,
"niin et sinä mutta entäs jos sinun ystäväsi tupakoivatkin,"
ja sen saarnan jatkona olin vienyt miehen sisäpihalle, ja vannottanut, että vain sitten täällä saa tupakoida.



Kaikki tämä tuli kuin yhtenä nauhana minulle, kun nyt tämä uusi mies seisoi ovella, ja kysyi viimein; "anteeksi mutta onko jokin vialla, tulinko väärään aikaan".

Yritin todistella tälle "oikealle asiakkaalle", että kaikki on kunnossa, mutta jätin kertomatta, että tuli jo esiteltyä koko kirkkosali ihan väärälle henkilölle
Se ensimmäisenä tullut mies, ei tullut enää toistakertaa, eli häneltä jäi suomalainen pulla ja kahvi kokematta, mutta saipahan perustellisen esittelyn kirkosta.

Olisipa hauska tietää, mitä mies jäi miettimään "hyvästä merimieskirkon esittelystä"

PS. puolustuksena voin sanoa, että kirkon vakituiset asiakkaat koostuivat rekkakuskeista, tai suomalaisista siirtolaisista tai sitten saunojista.
Muut kävijät koostuivat yleensä kirkkosalin vuokralle kysyjistä.
Mutta sen verran opin, että seuraavilla kerroilla kysyin AINA ,että oletteko tulossa katsomaan kirkkosalia.

Intian matkan loppukirjoitus

(Tämän kirjoituksen jälkeen jatkan päiväkirjaani muilla muistelmilla.
Olen lähtenyt "maailmalle" 15vuotta sitten.olin silloin 46vuotta.
Olen ollut Engalnnissa, Amerikassa, Espanjassa, Belgiassa, ja nyt Saksassa.
Työkseni olen tehnyt ; ollut au´pairina, pubin siivoojana, silittäjänä, hierojana, talkoolaisena, vapaaehtoisena, lehdenjakajana jne, siis kaikkea tätä ulkomailla ollessani.
Ja näillä "retkillä tapahtui kaikenlaista: hullua, hauskaa, ikävää, tavallista, ja siltä väliltä)


22.11-07 Lyypekki


Nyt olen ollut jo viikon kotona.
Eli olen ehtinyt nyt kunnolla kotiutua, kysellä ystäviltäni kuulumiset, ja varmistaa etteivät he minun poissa ollessani ole ehtineet tehdä mitään kivaa minun tietämättäni.


Kuinka monesti olen kuullut sanonnan "tieto tuo tuskaa", eli mitä enemmän tiedät sen enemmän osaat "surra" asioiden puolesta.


Jos luulette että näkemäni köyhyys ja kurjuus loi minulle pahan olon, niin erehdytte.
Minusta meillä euroopassa on enemmän köyhyyttä ja kurjuutta kuin ikinä näin Intiassa.
Sillä minä en osaa ajatella rikkautta vaatteina, asuntona, autoina,
minusta rikkaus on jos omistaa henkistä hyvinvointia.
Eli osaa olla tyytyväinen siihen mitä on.


Mitä tietoa minä sitten tarkoitin???

Luin Intiasta historialllisia romaaneja, ja myös fakta tietoa ennen lähtöni.
Kaiken lukemani jälkeen , jäin miettimään;
Kuinka helpolla pääsee ne länismaalaiset jotka vielä miettivät, "että sitten kun Intiakin pääsee samalle tasolle kuin Eurooppa, eli kun intialaisetkin tulevat olemaan yhtä ahkeria tekemään luonnonvaroista aina ja aina uutta tavaraa, kännyköitä, paperia, erilaisia muovituotteita jne jn

Minä kun en ole vielä löytänyt historian kirjoista lukua, missä kerrottaisiin esim, "Kun me valkoiset menimme ensikertaa esim, Afrikkaan, niin siellä paljastui ensimmäisille valkoihoisille ihmisille, vain köyhyyttä, kurjuutta, ja nälkää".

Kaikki nuo mainitsemani asiat ovat kirjojen mukaan tullut vasta kun siellä on asunut jonkin aikaa valkoinen (Intia, Afrikka, Amerikka, Australia)
Eli minä mietin Intiassa, että me valkoiset olemme olleet kuin tappaja muurahaiset, ihan minne vain olemme menneet, niin olemme alkuasukkaat tappaneet ja sitten levittäytyneet ja näin päässeet asuttamaan muita maanosia.

No Intiaa emme kokonaan pystyneet valloittamaan, sillä Intiassa jo osattiin kirjoittaa, lukea, ja heillä oli myös oma uskonto, omat aakkoset, ennen valkoisen ihmisen sinne menoa.

Intia itsenäistyi englantilaisista 1947, ja on nyt itsenäinen maa



Lopuksi haluan kertoa tarinan meidäneurooppalaisten ihmisen kyltymättömyydestä.
Ystäväni oli lukenut minun plokkini tästä netistä, ja kertoi mielipiteensä
Kerron jutun hänen sanoillaan
Tuula:

"Nyt kun minä Kirsti luin sinun matkakuvauksesi, niin jäin miettimään, miten surullinen minä olin eilen yhden n.5vuotiaan tytön vuoksi.
Tyttö itki erään kaupan käytävällä todella surkeasti, ja kun kysyin mikä on hätänä, niin vastaus oli, että just hänen haluamansa joulukalenteri oli ehtinyt loppua.
Ja niin minäkin tulin surulliseksi.
Nyt Kirsti kun luin kirjoituksesi, että lapsilla ei ollut edes kynää millä kirjoittaa, tai ruokaa, niin alkoipa tuntua tuon näkemäni 5vuotiaan suru pieneltä"

Ei materiaali tuo meille onnea, vaan haluamme aina ja aina lisää

kuvia ja niiden selostuksia

tässäpä perhe, joka ajattelee taloudellisesti, eikä turhaan saastuta ilmaa, sillä tämä mopo kuluttaa vain 1 litran bensaa 100kilometrillä.
Mitähän miettivät meistä eurooppalaisista, kun ajamme useasti yksin suurella autolla

Toisessa kuvassa on erääsä kylässä menossa nuotan veto.
Oli muuten hyvä vartaloisia miehiä, siis oikein melkein bodarin kunnolta näytti miehien kunto







Tässä on Tommin taloudenhoitaja laittanut minulle ja Pirkolle lounaan.

Kyllä tällaisen aterian jälkeen voi lähteä vaikka ostoksille.

Tässä sitten hieman paikallisia kulkijoita kadulla, eli lehmiä.







Iso on meri. iso on maailma, paljon on ihmeteltävää. Tulin rannalle iltapäivälla katselemaan meren loisketta.

Mereltä vuorille. Huomatkaa ei mitään aitausta jyrkänteen laidalla. Tällä kukkulalla näki taasen kaikkea. rikkaita turisteja, tavallisia turisteja, paikallisia, sekä sitten ihan köyhiä.

Tällä vuorella tajusin, että en hallitse sellaista kieltä, millä voisin tunteeni sanoiksi pukea. Tunne on tila, jota ei voi toisille sanoilla kertoa

kommentti komenttiin

15.11-07 Bangalore, Intia
Olen saanut sähköpostiin paljon kommenteja, kiitos teille kaikille niistä, on tullut tunne, että jatkan kirjoituksiani.

Yhteen kommentiin haluan vastata ihan tällä sivulla, sillä kommentti oli niin hyvä ja puhutteleva.
Komentin kirjoittaja oli itse muutamia vuosia sitten asunut sekä intiassa, että nepalissa 1,5 vuoden ajan.

Kirjoittamistani asioista oltiin samaa mieltä, mutta sitten kommentin kirjoittaja kertoi myös toista puolta ihmisten luonteesta, kylmyydestä, oman edun tavoittelijoista.
Minä olen myös nähnyt erilaista.

Ajattelin vain jättää kertomatta,mutta kerronpa minäkin sitten myös toisenlaisista kokemuksista.


Menimme kerran suureen monikerroksiseen ostoskeskukseen kahville.
Viereiseen pöytään tuli pariskunta, jollaoli n.5-6v poika, ja minun mielestä lastenhoitaja n. 17v tyttö.
Tarjoilijaa odottaessaan perhe käyttäytyi, mitä näen aika useasti Euroopassa.
Isä n.40v kuunteli korvalapuista musiikkia ja otti lehden lukeakseen sitä, äiti otti kännykän ja alkoi naputtaa siihen tekstiä.

Poika yritti ensin isän huomiota, sitten äidin, molemmilta poika sai vihaisen katseen ja viimein poika lähti tytön mukana ostamaan kai jotain alahuuli itkusta väpättäen.

Pariskunta oli erittäin hyvin pukeutunut,siis varakkaan näköinen.


Myöhemmin, kun menimme keralaan, niin rannalla otin puheeksi rantamyyjien kanssa, miten rikkaat, köyhät ja vielä köyhemmät auttavat toisiaan.

Ihan rikkaat eivät kuulemma edes näe köyhiä, siitä seuravat alaspäin, antavat ihan joskus harvoin, mutta toiset köyhät auttavat eniten, jos heillä on vain vähänkin ylimääräistä.


Eli minusta kuulosti ,kuten kaikkialla muuallakin maailmassa, rikkaat elää omaa elämää, keskiluokka omaa ja köyhät omaa elämää.

Ja jos minä saan tehdä, näin köyhänä omat johtopäätökseni asiasta, niin mitä enemmän omistat, sitä enemmän huolia.
Tai toisinpäin, köyhä ei pysty keräämään itselleen omaisuutta, eikä sitä kautta huoliakaan, ainut omaisuus hänelle on sitten perhe.

lähtöpäivä kotiin

15.11-07 Bangalore



Tänään on lähtöpäivä.

Olisin voinut kuvitella tätä päivää päiväksi, jolloin olisi ikävä heittää jäähyväisiä Intialle.

Mutta aamulla herätessäni oli tunne; "kylläpä tätä riitti".
Kello on vasta 11.00 aamupäivällä, paikallista aikaa, ja minulla on jo laukut pakattu, vaikka kone lähtee vasta yöllä klo.03.00.

Ei kai ihminen kovin kauaksi eläimestä ole vielä päässyt, sillä usein ihminen kaipaa sinne missä on syntynyt ja kasvanut.
Omaa kulttuuria, omia ystäviä, omaa kotia.

Niin, ainakin minä. En enää kyllä 60-kymppisenä haluaisi muuttaa kokonaan maanosaa, jossa olis ihan eri kulttuuri,eri kieli, ja kaukana kotoa Suomesta.


Vielä hiukan eiliseen;
Eilen vielä käytiin eräässä kauniissaBotanical puutarhassa.
Puutarha muistutti minusta aika paljon Ranskan versaillesin puutarhaa.

Kuskimme halusi lähteä kanssamme, ja olikin hyvä, sillä hän osasi kierrellä puistoa niin että näimme mahdollisimme paljon.


Siellä ei näkynyt ainakaan sillä kertaa muita valkoisia, ja niinpä välillä oli tunne että olimme Pirkon kanssa paikallisille kuin apinoita.
Ihmiset, varsinkin koululaiset halusivat valokuvata meitä, milloin meitä kahdestaan, milloin saimme koululaisia keskellemme, ja sitten kuvaan.

Mielikuvituksessani mietin että tällaistako olisi olla vaikkapa kuninkaallinen , saimme hyvin useasti vilkutella vastaan tuleville ihmisille, kun he ensin olivat meille, kylläkin hyvin arasti, vilkuttaneet meille.
Minä jaksoin huudella heille "hello", ja hymyillä.
kuskimme käveli edessämme, ja huolehti että saimme rauhassa kuvata, ohjaten kädellään ohikulkevat kiertämään meidät.

Puutarhasta tultuamme pyysimme kuskiamme viemaan meidät kahvilaan, ja meidän istuassamme kahvilassa, hän haki pyynnöstämme meille 3 kookospähkinää, ja niihin pillit.

Kahvilassa mietin, että nyt olen siis saanut elää hieman myös prinnessa elämää, kun on autokuski, joka toimi henkivartijana (hän halusi, emme pyytäneet)
sitten ajaa ostoksille, ja kuski odottaa auton kanssa meitä kauppojen edesä, mennä kahvilaan ja kuski sillä aika juoksee meidän asioilla.

Jatkuu......


( kopioin kaikki loputkin huomiot Intiasta minun päiväkirjastani myöhemmin ja yritän saada kuvia mukaan)

Bangaloren nähtävyyksiä

Luetin tämän kirjeen etukäteen ja sain hieman nuhteita tuosta kirkko justusta.
Joten kun luette sitä kohtaa niin se on minun ikioma mielipiteeni, enkä edes ajattele että se olisi totuus, VAIN MIELIPDE muiden joukossa)

Mietin tässä kun kirjoitan tätä, että miten sitä taasen tottuu normaaliin elämään, ei ole kuskia ,joka vie minne pyydetään, ei ole ruuan laittajaa, ei pyykin pesijää, ei petin pettaajaa.
Ja kun menee ulos Euroopassa, niin voi kadulla kävellä kaikessa rauhassa,kun täällä taasen kadut täyttyvät ihmisistä, lehmistä, vuohista, koirista, riksoista, autoista.

Eilen katsoimme ohjelmaa Amsdertamista, ja me kaikki Tommi.Pirkko ja minä jäimme suu auki ihmettelemään, missä kaikki ihmiset ja autot olivat kaduilta.
Kadut näyttivät tyhjiltä vaikka oli keskipäivä kun oli kuvattu.

Käytiin eilen torilla, ääni oli niin valtava, kun ihmiset puhuivat, siellä oli varmaan miljoona ihmistä, sitten lehmiä käveli.
Kuljettaja vei auton parkki talliin, olisittepa nähnyt hallin autoja sikin sokin, äänitorvet pauhasi, tuli tunne että kuka eniten soitti torvea,niin se parhaiten sai tilaa.
Sitten mekin parkkeerasimme, meille jäi 3autoa "panttiin" meidän auton oikealle puolen, minä meinasin olla huolisaan, mutta kuski meinasi, että jos auton omistajat tulevat aikaisemmin, niin odottakoon.
Lähtiessämme, saimme yrittää kolmea eri tietä ulos, mutta aina oli joku auto edessä.
Nuolet oli minne olisi pitänyt kulkea, mutta kuskimme puisteli päätä, sanoen, ei niitä kukaan noudata, kaikki ajaa missä näkevät tilaa autolleen.

Pitää mainita Intian raha, kirjoitan kuten lausutaan, eli täällä on rupia ja paiseita, hauskoja rahan nimiä suomalaisille.
kysymme aina lähtiessämme ulos, että onko nyt tarpeeksi rupia ja paiseita.
Rupia=100paisetta

Olen nyt nähnyt monta temppeliä, ja yhden todella suuren linnan, melkein Winsorin linnan.
Linna on rakennettu n.1850 Se on saanut vaikutteita englannin Winsorin linnasta, eli siis englantilaiset sen rakentaneet, ja siellä on asunut peräti 26 kuningasta.
Sinne sai oman oppaan, ja oppaan kanssa kierrettiin koko linna ja opas kertoi joka huoneesta tarinan.
Linna oli komea ja piha vielä komeampi.

Sitten käytiin Krishna temppelissä. Sinne mennessä minusta me teimme yhden virheen. maksoimme pääsymaksun kun luulimme että se pitää maksaa.
maksu meni ihan hyvää tarkoitukseen, sillä kierroksen loppupäässä pääsymaksurahoilla jaettiin puuroa köyhille , 300.000 henkilölle kuukaudessa
Vika oli vain siinä, että nyt kun olimme maksaneet muiden rikkaiden kanssa sissänpääsymaksun, niin me pääsimme kaikki jonot ohi, kuljimme ns.parempaa reittiä.
Minä yritin kahdesti mennä köyden yli tavallisten rukoilevien puolelle, mutta vartija näytti, että minä saan kulkea omaa reittiä, kun olen maksanut.
Vastalopppupäässä pääsin muiden rukoilevien joukkoon.
Istuin lattialla, ja katselin menoa, miten ihmiset rukoili, miten perheet rukoilivat yhdessä, ei se minusta paljoa eronnut meidän Jeesus kirkosta.
meillä on pyhää vettä, siellä oli pyhää tulta.
Kuvat eivät olleet Jeesus, eikä maria kuvia, vaan jotain muita, mutta liikkeet ja eleet olivat suunnilleen samoja.
Siinä istuisssani mietin hieman ironisesti, että pitäisikö sanoa heille, että heilllä on täysin väärä Jumala, sillä me jotka uskomme Jeesukseen, niin meille Jeesus on antanut paaaljon enemmän rikkauksia ja hyvinvointia, ja te jotka uskotte muihin jumalin, niin nyt te saatte olla meidän palvelijoita.
joten kyllä meidän jeesus ja jumala on antanut meille jo maan päällä enemmän, ja sitten vain meillä on oikeus päästä taivaaseen, sillä sielläkin vielä tuomitaan, kuten raamattu sanoo; on tuleva TUOMITSEMAAN eläviä ja kuolleita.

Kokonaisuudessaan temppeli oli nähtävyys, rakennuksena että ihmisten paljoudesta, erilaisuudesta.

PS. kello on nyt illalla 8.
Käytiin pirkon kanssa kaupassa tuossa tien toisella puolen. Kyllä minä jäin suosiolla tien toiselle puolen, en uskaltanut ylittää katua.
Kadun ylitys on täällä, että pompit autojen, riksojen, moorttoripyörien ja skoottereiden seassa.
kaikki tööttäilevät, ihmiset huutavat, jne
No jäin katsoaman kun pirkko lähti ylittämään katua,kahdesti Pirkko yritti, sitten "kekkasi", että paras kulkea jonkin vieressä.
Se oli kuin pantomiinia, kun mies pyshtyi keskelle liikennettä ,pirkko myös kun mies yritti lähteä pirkko myös, eli pirkko tekijust samat liikkeet kuin mies.
takaisin tullessa pirkko teki samoin, eli otti jalankulkijoista yhden ja pomppi sen matkassa.
Minä olen kerran ylittänyt kadun ja se riitti minulle, tuntui että oli aina jonkin vehkeen edessä.
kadut ovat leveitä noin kolme neljä auto sopii ajamaan rinnakkain, niin ylitä siinä sitten katu, kun jalankulkijalla ei ole mitään oikeuksia.

Tommi muuten asuu bangaloren kaupungin normaaleissa kerrostaloissa, halusi, kun kerran asuu ulkomailla, niin halusi paikallisten keskelle

Bangalore

Tänään otimme serkkuni pirkon kanssa Tommin autonkuljettajan koko päiväksi, olimme lukeneet "lonely planet" kirjasta paikkoja, jonne halusimme mennä.
Kun pääsimme autoon, niin muutimmekin mielemme ja pyysimme kuskia viemään hänen mieleisinsä paikkoihin.

Ensimmäinen paikka oli HÄRKÄ jumalan temppeli.
Menimme sinne kaikkien ohjeiden mukaan,

Käsi tulen ylle ja sitten valoimme päähän kai siunausta itsellemme, kengät olimme jo jättäneet temppelin ulkopuolelle.

Kiersin koko Härkä jumalan ympäri ja tein miten kaikki muutkin.
muistelin Jeesuksen sanoja "palvelkaa lähimmäistäsi" ja minusta minä palvelin nyt Intian paikallista kulttuuria, Jumalia

Temppelissä minä mietin jälleen kerran, että voiko Jeesus olla niin lapsellinen, että "vahtaa" ihmisä koko heidän elämänsä, että vain koko ajan muistamme palvella häntä.

Myös tilastotietoja olen muistanut täällä,

että jos kaikki maapallon ihmiset söisivät lihaa, niin liha loppuisi jo kuudessa päivässä, ja jos kaikki söisivät kuten länsimaalaiset, niin ruokaa riittäisi vain kuukaudeksi, pariksi.

Sähköä ei koskaan riittäisi kaikille.

joten turha meidän on kerskua että me muka tienaamme paremmin, ja sen vuoksi voimme paremmin.
Totuus on se, että meidän onneksemme on köyhiä ja tyhmiä , niin me saamme voida paremmin.

Vai voimmeko paremmin?????
Kun täällä näkee vain tyytyväisiä siis omiin oloihinsa tyytyväisiä ihmisiä, niin molemmat olemme pirkon kanssa miettineet samaa, että miten hyvinvointi näkyy euroopassa, ei ainakaan kasvoista, ei eleistä, ei mistään muusta kuin tavaran paljoudesta.

Lehmiä näkyy ja joskus näen että niitä jopa lypsetään,
kulkukoiria näkyy, ja pirkko eläinrakkaana jaksaa ihmetellä koirien hyvää kuntoa.

Eilen 11.11. 07 olimme eläin safarilla, bussi ajoi pitkin metsiä kalterit ikkunoissa, ja näin minäkin ihan läheltä tiikereitä, leijonia, gepardeja.
menimme ihan auton perälle, mutta kohta tuli henkilö pyytämään mietä ihan eteen, ja Tommi sitten kertoikin, että valkoiset laitetaan aina eteen, ei lapsia kuten euroopassa,

No näkymät olivat hyviä, enkä kieltäytynyt hyvästä tarjouksesta, vaan nautin hyvästä paikasta ihan kuskin vieressä, nokka etuikkunassa.

jonottaessamme safarille, me molemmat pirkon kanssa nautimme ihmisistä, eräskin isä näytti jo köyhältä, mutta oli saanut aikaan 5 lasta, mutta lapset ja koko perhe olivat niin onnellisia, että me emme voineet pirkon kanssa muuta kuin nauraa, lapset vuoron perään kätteli meitä ja kyselivät meidän nimiä, ja pomppivat kun olivt menossa eläinsafarille.
Ja kun auto tuli, herraihme sitä lasten riemua.
Sitä ei voinut muuta kuin nauraa, tuli niin hyvä mieli.
(Täällä on nyt Diwali juhla viikko menossa, intilaisten suurin juhla vuodessa, ja silloin tullaan ihan maaseudulta asti juhlimaan Diwalia, esim, koko perheen voimalla esim. eläinfafariin)

Minä luultavasti katselen hieman eri näkökulmasta kaikkea kuin tavallinen ihminen
minä katselen ihmisten ilmeitä, kasvojen liikeittä, miten he kommunikoivat keskenään, miten on kasvojen ilme heidän keskustellessa keskenään.

En jaksa olla kiinnostunut, näyttävätkö rikkailta, millainne auto heillä on jne.

lopuksi ajatelma jonka keskin ihan itse 1976, kun olin ruotsissa kaymässä sukulaisteni luona :

IHMISEN ONNI EI NÄY HIENOSSA AUTOSSA, EI HIENOISSA HUONEKALUISSA, IHMISEN ONNI PULPPUAA SUUSTA SANOJEN MUODOSSA ULOS, JA NÄKYY IHMISEN SILMISTÄ, JA KASVOJEN ILMEISTÄ

Kirsti Kärki 12.11.07

Kerala

Lennettiin 1,5tuntia air deccan halpalentoyhtiöllä. Koneessa oli se erikoista, että pelastusliivien sijasta, pyydettiin ottamaan istuin mukaan, ensin luulin ymmärtäväni väärin, mutta kyllä se niin oli kun katselin lentoemäntää, joka antoi edessä ohjeita onnettomuuden uhatessa.

Penkki oli irotettavissa ja siihen kädet pujotettiin ja niin kellumaan, ainakin näytti helpommalta kuin pelastusliivien ottaminen penkkien alta.

Meitä oli vastassa tilaamamme taksi hotellista. Hotelli oli nyt paremoi kuin Goalla, ja ranta ihan vieressä, pudotus rannalle, ja rannalla oli vain meidän hotellin ihmisiä,

Jo heti ensimmäisenä päivänä harmitti kun ei ollut yhtän kynää matkassa, sillä täällä lapset eivät kerjänneetkään rahaa, vaan kyniä, ja kun kaikki me kolme huomasimme ettei meillä ollut yhtään kynää matkassa.

Haluan kertoa nyt kynistä tarinan. Kun olin nähnyt lasten pari päivää kerjäävän kyniä, niin eräältä jokilaiva reisulta tullessamme pyysin taksin pysähtymään kaupan kohdalle jossa kuvittelin myytävän kyniä. Kun menin sisälle kysymään kyniä, niin myyjä otti yhden kynän ja esitteli sitä minulle, ja pyysin lisää, niin myyjä otti valitsemani kynän takaisin ja pani takaisin telineeseen ja vaihtoi toiseen. Ja vaikka kuinka mielstäni yritin selostaa, että halauan paljon kyniä, niin myyjä vaihtoi sen aina toiseen eikä antanut enempää.

Viimein nostin kaksi koria syrjään, niin että pääsin itse kynien luo, ja otin 20kynää hyvin pakatuista koteloista, ja ostin ne kaikki. Myyjän silmät pyöristyi. Jätin vielä kauppiaan lapsillekki kynät. Ja voi sitä silmäin loistoa kaupan takana. Sitten palasin hotelliin.Peseydyin vaihdoin vaatteet, ja lähdin kynäkassin kanssa kadulle. Kun annoin ensimmäiselle vastaantulevalle lapselle (n8v) kynän, niin tämä juoksemaan kotiinsa, josta tuli pari muuta ja käsi ojossa kysymään kyniä. Sitten lapset lähtivät minun edellä kertomaan tulostani ja kohta oli jono lapsia käsi ojossa kysymässä kyniä, ja sitten tuli jo aikuisiakin ja pyysivät lapsenlapsilleen. No eihän 20kynää mihinkään riittäneet. Kyllä harmitti kun en ostanut enempää. Ymmärrän hyvin kynien puutteen, kynän hinta oli 5rupiaa, kun ravintolasta sai pannullisen kahvia pöytään tilattuna 25rubilla. Ja jos ajattelette, että kynissä oli turistille ylihintaa, niin ei ollut.

Kun olimme tulossa jokiristeyltä, niin minä kiljaisin kuskille että pysähtyä, kun ajettiin kojua ohi jossa kuvittelin kyniä olevan, ja kynissä oli hintalaput Eli ei kuski, eikä kojun myyjä osannut kyllä arvioida siinä kylässä, minun tulevan ostamaan kyniä.

Vielä sen verran kynien puutteeesta, että kun rantauduimme jokiristeylyllä, niin sielläkin tuli kolme, täytyy sanoa hyvin pukeunutta poikaa, käsi ojossa kysymään kyniä. Eikä meillä ollut yhtään kynää.

HUOM! ostimme oman jokiristeilyn, me kolme, tommi. pirkko ja minä, paikallisilta, noin 40min taksimatkan päästä,taksi matka sisältyi hintaan ja 2.5t jokiristeily, eli paikallinen mies meloi ja me istuimme ruuhen pohjalla pienillä tuoleilla. Se oli kuin olisi risteillyt paratiisissa, maisemat ja eläimet ja linnut olivat niin värikkäitä.

Sitten näki ihmisten asumuksia (en osaa muuten niitä nimittää), toisilla pihoilla laitettiin ruokaa, toisilla rannoilla ihmiset pesi pyykkiä, takomalla vaatteita kiviin Joen paikalliset ylittivät kasaamalla vaatteet pään päälle ja sitten uiden yli

kerala oli hyvinvoipaisempi osavaltio kuin Goan osavaltio.

Keralassa on kommunismia.

Kyllä minun on aika päästä täältä pois.

Pää täällä menee sekaisin, sillä kun näkee lasten ilon yhdestä kynästä, ja muistaa euroopan lapsia,joille ei enää uusi tietokonekkaan tuota niin isoa iloa kuin täkäläiselle yksi kynä.

ELI JOS OLETTE MENOSSA KERALAAN ,NIIN LAUKULLINEN KYNIÄ, KUMIA JA TEROITTIMIA MUKAAN. Ainakin tuonne KOVALAM paikkaan, mutta luulen että koko valtioon.

Goa

Lensimme Bangaloresta Goalle paikallisella lentokoneella n.tunnin

Jokainen meistä , luulisin niin, tekee mielikuvansa paikoista joista toiset kertoo, niin minäkin.

Ja kuten arvata saattaa, niin Goalle saavuttuani ei mikään mielikuva pitänyt paikkaansa.

Olimme tilanneet (poikani Tommi, serkkuni pirkko ja minä) lentokentälle holellistamme taksin meitä vastaan.

Taksissa ilmastointi pelasi, kun oli ikkunat auki, Taksi oli pieni pakettiauto, matkalla hotelliin tajusin, ettei Goan teille isot autot mahtuisikaan.

Pitää mainita, kuskeista sen verran, että heillä on valkoinen puku yllä. Eli taksi kun saapuu, niin kuski vetää valkoiset housut ja takin vaatteittensa päälle, niin ainakin mitä me otettiin takseja Goalla.

Goalla olikin sitten jo lämpimämpi kuin bangaloressa.

Hotelli oli normaali, palvelu normaalia meille eurooppalaisille. Illalla käytiin syömässä ja otettiin paikallista olutta, sillä viinimaa ei Intia ole.

Rannalla sitten olikin jo erilaista minne menimme seuraavana päivänä.

Kerron hieman mitä saatiin selville paikallisislta kaupppiailta ja hierojilta.

Kauppiaat (helmien, ja korujen, vaatteiden) saivat kulkea koko ranta-alueella.

Hierojilla ja virvokkeiden, olusien jne myyjillä oli sitten oma alue,

Laki kyllä kielsi kaikki kauppiaat, rannalla, mutta myyjät maksoivat paikallisille poliiseille, ja jos ei maksanut, niin poliisit hakkasi kuulemma, sitten he olivat "ripustautuneet" lähi ravintolan omistajaan niin, että he huolehtivat patjoista rannoilla, tuoleista, siisteydestä.

Eli jos tuli isompi virkailija kyselemään, niin rantaravintolan omistaja sanoi myyjät kuuluvan hänelle.

Me kävimme samassa paikassa rannalla, ja tulimme sen verran tutuiksi että saimme kaikkea infoa heiltä.

Myyjät saattoivat olla ihan toiselta puolen Intiaa, kuten rantahieroja, joka hieroi ihmisiä rantatuoleihin, kertoi olevan pohjois-intiasta, sanoi hierovansa puolivuotta Goalla, sitten junalla matkustavansa kotiin, matka kestää kolme päivää.

Siellä oli hänen vanhempansa vaimo ja neljä lasta.

Toinen nuori mies n.22v sanoin myös tekevänsä töitä 5-7kk, sitten matkusti kaksi-kolme päivää kotiin jossa odottivat vanhemmat, sisarukset, ja ystävät.

Hän ei aikonut mennä naimisiin koskaan.

Kertoi syyksi sen, että jokainen hänen ystävänsä kun oli mennyt naimisiin, niin he eivät enää hymyilleet, ja tämä nuori mies halusi hymyillä vanhanakin

Minä otin kolme hierontaa, kaksi rannalla, a)4euroa n.tunti

Sitten yhden hienossa hotellissa 45euroa 1,5t, enkä voi sanoa että tykkäsin tuosta kalliista hieronnasta, ainakin minulle sattui rantahierojat todella hyviltä.

Sitten kysyin, kun olin kuullut, että lasten käsiä ja jalkoja ambutoidaan, että mafia saa heidän kauttaan enemmän rahaa.

Kaikki sanoivat samaa, että Goalla, eikä Bangaloressa enää tehdä sitä,koska ihmiset heittivät antamasta heille rahaa, kun tulivat tietämään asian taustaa.Delhissä sitä tapahtuu yhä (älkää nyt kertoko lapsillenne tätä, ei länsimaalaisten lastenkaan kaikkia tarvi heti lapsena tietää)

kaikenkaikkiaan myyjät olivat ystävällisiä, eivät minusta pakko myyneet, mutta juttelivat mielellään.

Yhtenä päivänä rannalla oli tyttö,n.7v ja poika n.5v jotka tekivät sirkustemppuja ja sitten kerjäsivät rahaa.

Kysyimme tätä tapausta meidän hierojilta ja myyjiltä, niin he totesivat, että näillä lapsilla oli huonot vanhemmat, jotka tienauttivat rahansa lapsillaan, mutta kaikki sanoivat ettei se ole normaalia, ja he eivät antaisi lastensa tienata rahaa.

Totesivat kyllä sitten että kyllä monissa perheissä on koko perheen tehtävä töitä

Kadut olivat Goalla niin kapeita, että kerran pakettiauto ajoi toiseen kylkeen, niin että olkapääni kopsahsi autoon, mutta hyvät jarrut olivat autossa, ja ei siinä liikenteessä autot kulkeneet minsuta 20-30km lujempaa.

Liikenne onkin ihme, jalankulkijat, autot, mopot riksat, moottoripyörät, lehmät, koirat kaikki samassa sekamelskassa, kaikki omia torviaan käyttäen.

Siitä huolimatta en ole kolaria vielä nähnyt täällä, vaikka Bangaloresskin kuljin Tommin autolla joka päivä paljon.

Näin länsimaalaisena tuntuu että autokoulussa on opetettu vain käyttämään torvea ei muuta.

Vaatteiden osto täällä on käsitttämätöntä näin eurooppalaiselle.

Halusin ostaa uimapuvun, niin myyjä valitsi minulle kymmenien joukosta uimapuvun. kysyessäni kokoa, niin hän ilmoitti sen olevan just minulle.

Ja täytyy sanoa, että uimapuku oli kuin minulle tehty, kun laitoin sen rannalla ensikertaa päälle.

Samoin puseroa, hametta, t-paitaa ostaessamme, niin myyjä sanoi että se sopii, eikä niitä voinut sovitella, kun ei ollut pukukoppeja, mutta kotiin päästyämme huomasimme kaikken vaatteiden olevan just meille sovivan kokoisia

Tommi osti t-paitaa ja huomasi koon oleva s, tietysti Tommi sanoi, että väärä koko. myyjä avasi paketin ja niin huomasimme tämänkin paidan olevan just Tommin kokoa.

Eli täällä on hyvä luottaa myyjään

Tässäpä tällä kertaa, seuraava kirje Keralasta.

PS. luin ilta-sanomista vai ilta-lehdestä kun toimittaja oli käynyt Bombeyssä, en ymmärrä alkuunkaan hänen kirjoitustaan, minä olen ollut täällä nyt viikon ja kaikki on hyvin ja on syöty paljon ulkona, ostettu paikallislta hedelmiä, ja syöty, vielä ollaan hengissä.

Tottakai täällä pitää muistaa käsienhygieniä paremmin kuin euroopassa.

Ei hyvinvointi tuo automaattisesti onnea, kuten me Euroopassa usein kuvitellaan, eikä köyhyys automaattisesti onnettomuutta.

Jo meillä suomessa on joka kaupungissa lastenkoteja, ja nuorisokoteja, kun vanhemmat eivät ole pystyneet huolehtimaan jälkikasvustaan.

Ja sanon jälleen kerran, että näen täällä niin paljon enemmän silmistään iloisia ihmisiä, kuin suomessa, saksassa, ja engalnnissa.

Rikkaus kun ei kulje käsikädessä automaattisesti onnen kanssa

Terveiset Bangaloresta

Terveiset bangaloresta. 1 marraskuuta 2007

Olo on ihmeellisen sekavan mukava olo. En tiedä mitä nyt kirjoittaisin, kirjoittaisinko, että pää on täynnä jotakin, ehkä melua, auton tööttäystä, lehmiä,

tai kirjoitanko millaista on istua poikani Tommin kotona, ja olla hieno rouva, pesettää vaatteet, astiat, ja kaikki palvelijalla.

Soittaa musta auto kuljettajineen joka vie minne minä haluan,

On köyhyyttä kurjuutta, rikkautta, siistiä, paskasta kaikkea mitä vain haluaa katsella.

No minä olen nyt katsellut ennenkaikkea ihmisiä, heidän kasvojaan, silmiään.

Ihmeekseni olen pannut merkille, että lapset näyttävät olevan ihan onnellisia, oli he sitten varakkaiden tai köyhien lapsia. Lasten onnellinen hymy joskus kiusaa minua, ihan sen vuoksi kun muistan suomalaisten lasten hymyä, suomessa ei näe niin aitoja iloisia lapsia,

Toissa iltana lähdettiin tästä poikani asunnosta pubiin parille kaljoille, mennessä käveltiin katua, jossa pissa haisi ja matkalla piti varoa ettei astu paskan päälle, sitten pian taasen oltiinkin paremmalla kadulla, jossa sai kävellä rauhassa.

Pitää kuitenkin mainita, että paskan ja kusen keskellä kävelevät ihmiset olivat todella hyvin ja puhtaasti pukeutuneita. eli paikalliset pukeutuu ihmeen puhtaasti,

jopa katuojan kivenkantajatkin, kulkevat silitetty paita päällä. Eli plastiikka pussi olle ja sen päälle tiiliä olkapäälle ja kannetaan noin 10metriä rakennukselle

Seuraava kirje Goalta Kirsti