En tiedä kuinka monelle minun ikäiselleni on tullut koulussa selväksi miten iso USA ja Kanada ovat.
Omat koulutietoni maantiedosta huomasin aika huonoiksi.
Muistan kyllä olleeni kouluaikanani jopa kartalta näyttämässä ,missä sijaitsi Amerikan manner.
Mutta kun Euroopan kartta ja Amerikan kartat olivat eri aikoina karttatelineessä, niin en ainakaan minä osannut vertailla eri maanosien koko eroja.
Niinpä kun olimme lähdössä Anen ja Venen kanssa Los Anglesista Kanadaan, niin istuin autoon villapusero päällä.
Kun Ane ihmetteli, minkä vuoksi minulla on villapusero päällä, vaikka ulkona on asteita +35.
vastasin, että minulle oli just sanottu, että kanadassa on viileämpää.
Muistan kun Ane vei minut kartan eteen ,jossa näkyi sekä Euroopan ,että Amerikan mantereet.
Sitten Ane otti mittatikun, jolla mittasi Suomen sitten mittasi Los Angelesin, ja Van Gouverin välin.
Yllätys oli minulle suuri,kun tajusin, että pitää ajaa monta Suomea läpi, ennenkuin ollaan Kanadan puolella.
Ja jos ihan rehellisesti sanon, niin kyllä kuului takapenkiltä lasteni ihmettelevä ääni;
"äiti et kai sinä noin tyhmä voi olla maantiedossa"
Ensikertaa tein matkaa, ettei ajateltu kilometrejä, vaan sovittiin aika milloin olisi ensimmäinen kahvi-ja ruokailutauko.
Kun alkoi tulla kellonaika sovittua aikaa, niin sitten vasta alettiin katsella sopivaa ruokailupaikkaa.
Erään ruokailupaikan tulen muistamaan AINA.
Olin vannottanut lapsia, että matkan aikana on "pakko" syödä kaikki ostettu ruoka.
Sitten kävikin niin, että minä olin tilannut itselleni aivan liian mausteisen ruuan.
Söin hiukan, mutta jätin loput syömättä.
Mutta kun lapseni huomasivat lautasellani olevan ruuan, niin johan minulle pistettiin pakko.
Lapsiin yhtyi vielä Ane ja Venekin.
Muistan kuinka Ane katsoi lautastani, ja totesi; "kirsti sinä olet ollut aika ankara lapsiasi kohtaan, joten pistele nyt vain kaikki ruoka poskeesi, ennen ei lähdetä jatkamaan matkaa".
Ja niinhän minä söin ja hikoilin, mutta lupasin lapsilleni, ettei heidän tarvitse seuraavalla kerralla ihan kaikkea syödä.
Matkalla totesin monta kertaa, että Amerikan vitsit; "Amerikassa on kaikki suurempaa"
todeksi.
Jos tuli karjatila vastaan, niin karjaa riitti, ja riitti, sitä oli monta kilometriä.
Jos tuli viljapelto, niin viljaa oli näkymättömiin, ja saimme ajaa monen montakilometriä, ennekuin viljapellot loppuivat.
Varsinkin lihakarjan näkeminen oli jotain jota en ollut voinut edes kuvitella. Karjaa oli niin kaus kuin silmä kantoi, ja ne olivat tiheässä ,arvioisin yksi joka metrillä, eli ei näkynyt maata välissä, näkyi vain lehmien selkiä.
Levähdyspaikat oli myös rakennettu hyvin, eli tietysti oli katokset liiallista aurinkoa varten.
levähdyspaikoilla söimme omia eväitä, mutta parikertaa päivässä söimme ravintoloiden ruokia.
ravintolat olivat meidän bensa-asemien kaltaisia, mutta ilman bensa-asemaa.
Bensa-asemat olivat ihan erillään, ja niissä ei ollut kaikissa edes WC:tä.
Eräällä levähdyspaikalla menin kävelylle ihastelemaan aivan ihania pieniä sieviä kaktuksen kukkia.
Olin jo aika pitkällä, kun Ane huusi minulle, miksen ole lukenut varoitustauluja levähdyspaikan reunoilta.
Kun kysyin, mitä tärkeää niissä lukee, ja kun kuulin että niissä varoitettiin menemästä kiveyksen ulkopuolelle myrkyllisten käärmeiden vuoksi,
niin arvata saattoi, että sain melkein paniikki kohtauksen.
Alkoi tuntua, että joka pikkupensaan takaa kurkistaa käärme.
Kanadan reissulla viivyimme 8päivää, ja näimme joka päivä uutta.
Thursday, February 28, 2008
Monday, February 4, 2008
Uusia tuttavuuksia
Paljon olimme nähneet Anen ja Venen kanssa. He olivat meitä vieneet Los Angelesissa nähtävyyksistä nähtävyyksiin.
Eräänä päivänä sovittiin, että me menemme keskenämme koko päiväksi Universas studiolle.
Ane ja Vene vain veivät meidät sinne.
Siellähän olikin paljon näkemistä, nähtiin miten tehdään elokuvia, sitten oli myös paljon pelipaikkoja, jonne varsinkin Tommi halusi mennä.
Sitten tapahtui hieman kummallinen asia.
Eli... kun Tommi pelasi, mutta ei voittanut, niin kuitenkin lähdettyämme pelipaikalta juoksi meidän perään mies, joka huusi meille ; "Anteeksi, mutta kyllä teidän poikanne voittikin", ja me kaikki saimme pehmonalleja ja pehmonukkeja.
No kun olimme ihan eri maan osassa, niin minä vain ajattelin että onpas täällä kummaa, kun ensin hävitään, sitten kuitenkin voitetaan.
Mutta ei siinä minusta mitään ihmeellistä ollut, olin jo saanut tottua joka päivä johonkin uuteen.
Universas Studiolla oli paljon penkkejä, joissa sai syödä eväitään. Istuimme eräälle tällaiselle penkille syömään, syödessämme viereemme tuli mies vähän yli 40-kymppinen, ja alkoi kysellä mistä tulemme.
Mies sanoi kuunnelleensa meidän puhettamme, eikä sanonut kuulevansa aikaisemmin meidän puhumaamma aksenttia.
Kerroimme olevamme Euroopasta, Suomesta
Mies kertoi käyneensä paljon Euroopassa, jopa Ruotsissa asti, mutta ei koskaan Suomessa.
Siinä kun puhuttiin, niin annoin hänelle Anen ja Veneen puhelin numeron, ja mies antoi omansa.
Kun Ane ja vene tulivat meitä myöhemmin hakemaan, niin aloin kertoa innoissani "meidän uudesta tuttavuudesta".
Muistan Anen katseen ja varoittavat sanat ,jotka muistan vieläkin.
"Sinä et ole nyt Kirsti Kemissä, sinä olet Amerikassa, ja täällä on kaikenlaisia huijareita, muistakaa se te kaikki".
Näiden varoittavien sanojen jälkeen, en enää jatkanut, eli en kertonut että vaihdettiin jo puhelin numerotkin tämän "huijarin" kanssa.
Oli todella tyhmästi ajateltu, kun en kertonut,että olin antanut Anen ja Veneen puhelin numeron, tälle miehelle,
sillä tämä meidän uusi tuttavuus soitti jo seuraavana päivänä Anelle ja Venelle.
Kuten arvata saattoi, puhelu päättyi lyhyeen, kun Ane vastasi, ettei heillä ole Suomesta vieraita, ja samalla kielsi miestä soittamasta enää heille.
En ymmärrä miksi, mutta minulle oli jo jäänyt mielikuva miehestä, ystävällisenä, ja mukavana, ja hän suhtautui lapsiimme erittäin hyvin.
Suomessa kun 13-14vuotiaisiin nuoriimme eivät vieraame tuntuneet suhtautuvan mitenkään.
Noin viikon päästä minä panin lapset soittamaan tälle miehelle (oma englanti oli vielä tuohon aikaan huono)
Tehtiin seuraavaksi päiväksi treffit nyt jo Don´n kanssa.
Ja kyllä piti miettiä miten ilmoitamme Anelle ja Venelle ,että huomenna olisimme menossa "tämän meidän uuden tuttavuuden" kanssa.
Siirsimme ilmoitusta "huomiseen".
Aamulla Ane ilmoitti, että menisimme kylään heidän poikansa luo.
Arvatkaa, mitä minä mietin, mietin, että miten ihmeessä minä voin kertoa heille meidän suunnitelmasta, ja kun katsoin kelloa, niin tajusin että Don on kohta ovelle.
No kerrottava oli.
Ja hirveä meteli siitä syntyikin, lopulta Ane melkein itki jo meidän hautajaisiamme, kun uskallamme lähteä vieraan miehen mukaan.
Minulla vain oli tunne, että kyllä kaikki järjestyy.
Onneksi Don saapui ajallaan, eikä Ane ehtinyt perua treffejämme.
Ane ja Vene avasivat oven Donille, avatessaan ovea, me kaikki näimme hienon auton meitä odottamassa.
Ja kun Ane ja Venekin näkivät Donin, niin he suostuivat meidät päästämään Donin mukaan.
Don vei meitä katsomaan miten elokuvia tehdään, sitten hän vei meidän kotiansa.
Ja siinäpä olikin meillä ihmettelemistä.
Oli tenniskenttä, uima-allas, jne.
Uimme ja pelasimme tennistä.
Hän vei meidät myös syömään, ja se olikin hauska retki, söimme jossain puistossa.
Hän oli ottanut pöytäliinan mukaan ja sille hän kattoi meille retkiaterian.
Illalla hän antoi meille ihailija kuvansa, ennen kuin toi meidät kotiin.
Niin ja tehtiinhän me treffitkin seuraavaksi kerraksi.
Se mitä hän lupasi seuraavalla kerralla, niin molemmat Tommi ja Riitta sanoivat minulle, että nyt äiti et sitten kerro kotona Kemissä mitään, muuten kaikki sanovat, että Kirsti valehtelee.
Yritin sanoa lapsille, että tämähän on totta, mutta lapset olivat sitä mieltä, ettei kuitenkaan kukaan usko.
Mikä oli se asia,josta ei saanut kertoa ?? Se oli seuraava
Don kertoi olevansa Michael Jacksonin naapuri siihen aikaan nyt Michael oli vielä nuori.
Eli hän aikoi viedä meidät seuraavalla kerralla Michael Jacksonin luo kylään.
Kotiin päästyämme, Ane ja Vene olivat meitä jo odottamassa, ja kun näytimme heille saamaamme kuvaa Donista, niin Ane ja Vene katsoivat kuvaa, ja sitten sanoivat ; "ilmankos se mies näytti aamulla niin tutulta".
Sitten he soittivat tutuilleen, ja kuulin vain kun Ane sanoi tutuilleen minusta ; "Se on sellainen nainen, että se tutustuu mitä ihmeellisempiin ihmisiin".
Viimein mekin saimme tietää, tällä Domilla oli paikallisessa TV:ssä jokin Show, en tiedä vieläkään mikä, sillä siellä on niin paljon kanavia, ja katselimme hyvin harvoin TV:tä siellä
Suomesta lähtiessäni, ystäväni olivat sanoneet minulle , "että kun Kirsti lähtee, niin hän varmaan tapa siellä presitentin, tai vähintään filmitähden.
Kerronpa tässä välissä, että vuosia myöhemmin,(ehkä 6vuotta eka amerikan matkastamme)
kun jälleen olin käymässä Los Angelissa, niin tapasin filmitähden,joka tunnetaan Suomessakin Harrison Fordin, mutta kun tapasin hänet, en kyllä tiennyt kuka hän oli.
Olin Donin kanssa katsomassa jossain (hän vei aina autollaan milloin minnekki), kun filmattiin elokuvaa.
Don jutteli "jonkun" kanssa, juttelun lomassa Don sanoi minulle, että enkö halua ottaa valokuvia.
Vastasin, että olen jo ottanut tarpeeksi.
Myöhemmin Don kysyi, että tunsinko miestä, jonka kanssa hän jutteli.
Sanoin etten tunne.
Sitten Don kertoi ylpeänä, että mies oli Harrison Ford.
Johon minun oli pakko vastata, että en ole ikinä kuullutkaan sellaista nimeä.
Don oli ihmeissään, mutta niin olivat minun ystävänikin niin Suomessa, kuin Englannissa, kun en sanonut tuntevani Harrison Fordia.
No nyt voi jälkeenpäin sanoa, Harrison Ford oli oikein mukava ja rennon näköinen tyyppi kun istui Donin kanssa kahvilla
Kerron tähän samaan toisenkin jutun Donista:
Olin taasen kerran Donin luona kylässä, kun mietin, että voiko minun elämäni olla totta, vai näenkö unta.
Oli ilta. Istuin, Donin äidin kanssa olohuoneen sohvalla, takassa paloi tuli, ja Don soitteli flyygelillä aivan ihania säveliä,
välillä tuoden meille pientä purtavaa.
Kyllä pani miettimään, että olenko taivaassa, näenkö unta, vai voiko oikea elämä olla näin ihanaa
Mietin myös, että amerikkalaiset love story filmit taitavat sittenkin olla totta
Niin no nyt sekosi minun juttuni, mutta niin kävi, että tästä meidän uudesta tuttavuudesta tuli meidän ystävä, jonka kanssa olemme nyt tunteneet jo yli 15vuotta.
Tommi ja Iitu ovat olleet monesti kahdestaankin hänen luonaan kylässä.
Eli olin ollut ihan oikeassa ensikerran tavatessani Donin, kun olin nähnyt hänet ystävällisenä ja luotettavana.
Niin ja lopuksi sanottakoon, että Don se oli joka niitä nalleja toi meille, vaikka Tommi ei niitä voittanut, kun olimme ekakertaa Universas Studiolla
Nyt jo tiedämme, että olimme erottuneet muista turisteista niin paljon, että Don oli miettinyt, että haluaa tutustua meihin paremmin.
Eräänä päivänä sovittiin, että me menemme keskenämme koko päiväksi Universas studiolle.
Ane ja Vene vain veivät meidät sinne.
Siellähän olikin paljon näkemistä, nähtiin miten tehdään elokuvia, sitten oli myös paljon pelipaikkoja, jonne varsinkin Tommi halusi mennä.
Sitten tapahtui hieman kummallinen asia.
Eli... kun Tommi pelasi, mutta ei voittanut, niin kuitenkin lähdettyämme pelipaikalta juoksi meidän perään mies, joka huusi meille ; "Anteeksi, mutta kyllä teidän poikanne voittikin", ja me kaikki saimme pehmonalleja ja pehmonukkeja.
No kun olimme ihan eri maan osassa, niin minä vain ajattelin että onpas täällä kummaa, kun ensin hävitään, sitten kuitenkin voitetaan.
Mutta ei siinä minusta mitään ihmeellistä ollut, olin jo saanut tottua joka päivä johonkin uuteen.
Universas Studiolla oli paljon penkkejä, joissa sai syödä eväitään. Istuimme eräälle tällaiselle penkille syömään, syödessämme viereemme tuli mies vähän yli 40-kymppinen, ja alkoi kysellä mistä tulemme.
Mies sanoi kuunnelleensa meidän puhettamme, eikä sanonut kuulevansa aikaisemmin meidän puhumaamma aksenttia.
Kerroimme olevamme Euroopasta, Suomesta
Mies kertoi käyneensä paljon Euroopassa, jopa Ruotsissa asti, mutta ei koskaan Suomessa.
Siinä kun puhuttiin, niin annoin hänelle Anen ja Veneen puhelin numeron, ja mies antoi omansa.
Kun Ane ja vene tulivat meitä myöhemmin hakemaan, niin aloin kertoa innoissani "meidän uudesta tuttavuudesta".
Muistan Anen katseen ja varoittavat sanat ,jotka muistan vieläkin.
"Sinä et ole nyt Kirsti Kemissä, sinä olet Amerikassa, ja täällä on kaikenlaisia huijareita, muistakaa se te kaikki".
Näiden varoittavien sanojen jälkeen, en enää jatkanut, eli en kertonut että vaihdettiin jo puhelin numerotkin tämän "huijarin" kanssa.
Oli todella tyhmästi ajateltu, kun en kertonut,että olin antanut Anen ja Veneen puhelin numeron, tälle miehelle,
sillä tämä meidän uusi tuttavuus soitti jo seuraavana päivänä Anelle ja Venelle.
Kuten arvata saattoi, puhelu päättyi lyhyeen, kun Ane vastasi, ettei heillä ole Suomesta vieraita, ja samalla kielsi miestä soittamasta enää heille.
En ymmärrä miksi, mutta minulle oli jo jäänyt mielikuva miehestä, ystävällisenä, ja mukavana, ja hän suhtautui lapsiimme erittäin hyvin.
Suomessa kun 13-14vuotiaisiin nuoriimme eivät vieraame tuntuneet suhtautuvan mitenkään.
Noin viikon päästä minä panin lapset soittamaan tälle miehelle (oma englanti oli vielä tuohon aikaan huono)
Tehtiin seuraavaksi päiväksi treffit nyt jo Don´n kanssa.
Ja kyllä piti miettiä miten ilmoitamme Anelle ja Venelle ,että huomenna olisimme menossa "tämän meidän uuden tuttavuuden" kanssa.
Siirsimme ilmoitusta "huomiseen".
Aamulla Ane ilmoitti, että menisimme kylään heidän poikansa luo.
Arvatkaa, mitä minä mietin, mietin, että miten ihmeessä minä voin kertoa heille meidän suunnitelmasta, ja kun katsoin kelloa, niin tajusin että Don on kohta ovelle.
No kerrottava oli.
Ja hirveä meteli siitä syntyikin, lopulta Ane melkein itki jo meidän hautajaisiamme, kun uskallamme lähteä vieraan miehen mukaan.
Minulla vain oli tunne, että kyllä kaikki järjestyy.
Onneksi Don saapui ajallaan, eikä Ane ehtinyt perua treffejämme.
Ane ja Vene avasivat oven Donille, avatessaan ovea, me kaikki näimme hienon auton meitä odottamassa.
Ja kun Ane ja Venekin näkivät Donin, niin he suostuivat meidät päästämään Donin mukaan.
Don vei meitä katsomaan miten elokuvia tehdään, sitten hän vei meidän kotiansa.
Ja siinäpä olikin meillä ihmettelemistä.
Oli tenniskenttä, uima-allas, jne.
Uimme ja pelasimme tennistä.
Hän vei meidät myös syömään, ja se olikin hauska retki, söimme jossain puistossa.
Hän oli ottanut pöytäliinan mukaan ja sille hän kattoi meille retkiaterian.
Illalla hän antoi meille ihailija kuvansa, ennen kuin toi meidät kotiin.
Niin ja tehtiinhän me treffitkin seuraavaksi kerraksi.
Se mitä hän lupasi seuraavalla kerralla, niin molemmat Tommi ja Riitta sanoivat minulle, että nyt äiti et sitten kerro kotona Kemissä mitään, muuten kaikki sanovat, että Kirsti valehtelee.
Yritin sanoa lapsille, että tämähän on totta, mutta lapset olivat sitä mieltä, ettei kuitenkaan kukaan usko.
Mikä oli se asia,josta ei saanut kertoa ?? Se oli seuraava
Don kertoi olevansa Michael Jacksonin naapuri siihen aikaan nyt Michael oli vielä nuori.
Eli hän aikoi viedä meidät seuraavalla kerralla Michael Jacksonin luo kylään.
Kotiin päästyämme, Ane ja Vene olivat meitä jo odottamassa, ja kun näytimme heille saamaamme kuvaa Donista, niin Ane ja Vene katsoivat kuvaa, ja sitten sanoivat ; "ilmankos se mies näytti aamulla niin tutulta".
Sitten he soittivat tutuilleen, ja kuulin vain kun Ane sanoi tutuilleen minusta ; "Se on sellainen nainen, että se tutustuu mitä ihmeellisempiin ihmisiin".
Viimein mekin saimme tietää, tällä Domilla oli paikallisessa TV:ssä jokin Show, en tiedä vieläkään mikä, sillä siellä on niin paljon kanavia, ja katselimme hyvin harvoin TV:tä siellä
Suomesta lähtiessäni, ystäväni olivat sanoneet minulle , "että kun Kirsti lähtee, niin hän varmaan tapa siellä presitentin, tai vähintään filmitähden.
Kerronpa tässä välissä, että vuosia myöhemmin,(ehkä 6vuotta eka amerikan matkastamme)
kun jälleen olin käymässä Los Angelissa, niin tapasin filmitähden,joka tunnetaan Suomessakin Harrison Fordin, mutta kun tapasin hänet, en kyllä tiennyt kuka hän oli.
Olin Donin kanssa katsomassa jossain (hän vei aina autollaan milloin minnekki), kun filmattiin elokuvaa.
Don jutteli "jonkun" kanssa, juttelun lomassa Don sanoi minulle, että enkö halua ottaa valokuvia.
Vastasin, että olen jo ottanut tarpeeksi.
Myöhemmin Don kysyi, että tunsinko miestä, jonka kanssa hän jutteli.
Sanoin etten tunne.
Sitten Don kertoi ylpeänä, että mies oli Harrison Ford.
Johon minun oli pakko vastata, että en ole ikinä kuullutkaan sellaista nimeä.
Don oli ihmeissään, mutta niin olivat minun ystävänikin niin Suomessa, kuin Englannissa, kun en sanonut tuntevani Harrison Fordia.
No nyt voi jälkeenpäin sanoa, Harrison Ford oli oikein mukava ja rennon näköinen tyyppi kun istui Donin kanssa kahvilla
Kerron tähän samaan toisenkin jutun Donista:
Olin taasen kerran Donin luona kylässä, kun mietin, että voiko minun elämäni olla totta, vai näenkö unta.
Oli ilta. Istuin, Donin äidin kanssa olohuoneen sohvalla, takassa paloi tuli, ja Don soitteli flyygelillä aivan ihania säveliä,
välillä tuoden meille pientä purtavaa.
Kyllä pani miettimään, että olenko taivaassa, näenkö unta, vai voiko oikea elämä olla näin ihanaa
Mietin myös, että amerikkalaiset love story filmit taitavat sittenkin olla totta
Niin no nyt sekosi minun juttuni, mutta niin kävi, että tästä meidän uudesta tuttavuudesta tuli meidän ystävä, jonka kanssa olemme nyt tunteneet jo yli 15vuotta.
Tommi ja Iitu ovat olleet monesti kahdestaankin hänen luonaan kylässä.
Eli olin ollut ihan oikeassa ensikerran tavatessani Donin, kun olin nähnyt hänet ystävällisenä ja luotettavana.
Niin ja lopuksi sanottakoon, että Don se oli joka niitä nalleja toi meille, vaikka Tommi ei niitä voittanut, kun olimme ekakertaa Universas Studiolla
Nyt jo tiedämme, että olimme erottuneet muista turisteista niin paljon, että Don oli miettinyt, että haluaa tutustua meihin paremmin.
Friday, January 18, 2008
Amerikassa, Los Angelissa
Amerikka oli minulle yllätyksien maa.
Jo ensimmäisenä päivänä koin ruokakaupan kassalla, jota en ollut koskaan Suomessa kokenut, eli että suuren supermarketin kassaneiti oli kiinnostunut meistä.
Meillä tietysti oli kaikki rahat lompakossa, ja kun aloin maksaa kassalla, niin kassa alkoi selostaa ensin minulle jotain, ja kun en ymmärtänyt kieltä, niin serkkuni vaimolle, Anelle , että hän kertoisi meille , että pitäisimme "liiat" rahat kotona, emmekä niin näkyvästi lompakossa.
Kassaneiti oli myös kiinnostunut, mistä maasta tulemme, ja kauanko olemme lomalla.
Lopuksi toivotti hyvää lomaa meille.
Jäin miettimään meillä Kemissä käyneitä vieraitamme, jotka olivat mm. Italiasta, Mexikosta, USA:ta jne.
Ei koskaan Suomen kassoilla yksikään kassa kysellyt minun vieraistani mitään, ketään ei kiinnostanut
Niin täällä "suuressa maailmassa", kysyttiin; mitä olemme mistä tulemme.
Tuosta ystävällisyydestä tuli sitten toinenkin puoli esiin.
Eräänä iltana ja Tommi ja Iitu halusivat elokuviin.
Minä innostuin kovasti, koska elokuvateatteri oli vain kilometrin päässä.
Ajattelin että saapa lapset hieman liikuntaakin.
Mutta yllätys, yllätys, kun Ane ja Vene sanoivat ettei illalla saa päästää lapsia yksinään.
Sitten he kertoivat , miten voidaan ryöstää autoon, tai muuten joku "hörhö" tulla ja tehdä "mitä vain" 13-ja 14vuotiaille lapsille.
Tajusin, että tässä suuressa Amerikan maassa on siis hyvää ja pahaa.
Ja myöhemmin tulimme näkemään myös Amerikan, siis Los Angelesin toista puolta, kun Vene
ajoi ,kai vahingossa, ihan köyhälistöalueelle.
Näimme miten ihmiset asuivat pahvilaatikoissa, ja mitä ihmeellisemmissä hökkeleissä.
Kun sitten taasen näki "linnoja" joissa rikkaat asuivat.
Ilmastosta haluan sen verran kertoa, että siellä ei ollut mitään "jännää" nousta aamulla katsomaan, millainen sää ulkona oli, joka aamu heräsimme ihanaan auringon paisteeseen.
Ulkona oli päivisin n.+35+40C.
Siellä lämpötuulettimet toimivat toisinpäin kuin Suomessa, eli puhalsivat kylmää.
Onpa jäänyt ensimmäinen päivä mieleen, kun halusin välttämättä kattaa ulos pihalle päiväkahvit.
Vaikka kuinka Ane ja Vene yrittivät sanoa minulle, että voi olla liian kuumaa ulkona.
Mutta kun sisällä oli +20C, niin en tajunnut että ulkona on kuumempaa.
Sain kaikki ulos kahvipöydän ääreen, kun jo 5min, päästä oli myönnettävä, ettei +40C lämmössä voi istua.
Sekin meistä kaikista tuntui oudolta, kun ikkunat ja ovet piti muistaa sulkea, ihan kuten meillä Suomessa talvella.
Erotus oli vain siinä, että nyt sisälle ei tullut liian kylmää ,vaan liian lämmintä.
Nyt voin sanoa, että liian kuumassa tai liian kylmässä asukkaat käyttäytyvät samoin.
Eli opimme Lossissa juoksemaan autoon, jossa oli +20C vain , autosta äkkiä viileään kauppaan, jossa oli myös +20C,
sitten kotona autosta äkkiä sisälle +20C lämpöön.
Ihan kuten me Suomessa kun on -40C pakkasta.
Kumpikin lämpötila ovat huonoja, ja Lossissa kului sähköä kylmentämiseen, kun Suomessa kuluu sähköä lämmittämiseen
Seuraavaksi kerron kun tapasimme TV tähden
Jo ensimmäisenä päivänä koin ruokakaupan kassalla, jota en ollut koskaan Suomessa kokenut, eli että suuren supermarketin kassaneiti oli kiinnostunut meistä.
Meillä tietysti oli kaikki rahat lompakossa, ja kun aloin maksaa kassalla, niin kassa alkoi selostaa ensin minulle jotain, ja kun en ymmärtänyt kieltä, niin serkkuni vaimolle, Anelle , että hän kertoisi meille , että pitäisimme "liiat" rahat kotona, emmekä niin näkyvästi lompakossa.
Kassaneiti oli myös kiinnostunut, mistä maasta tulemme, ja kauanko olemme lomalla.
Lopuksi toivotti hyvää lomaa meille.
Jäin miettimään meillä Kemissä käyneitä vieraitamme, jotka olivat mm. Italiasta, Mexikosta, USA:ta jne.
Ei koskaan Suomen kassoilla yksikään kassa kysellyt minun vieraistani mitään, ketään ei kiinnostanut
Niin täällä "suuressa maailmassa", kysyttiin; mitä olemme mistä tulemme.
Tuosta ystävällisyydestä tuli sitten toinenkin puoli esiin.
Eräänä iltana ja Tommi ja Iitu halusivat elokuviin.
Minä innostuin kovasti, koska elokuvateatteri oli vain kilometrin päässä.
Ajattelin että saapa lapset hieman liikuntaakin.
Mutta yllätys, yllätys, kun Ane ja Vene sanoivat ettei illalla saa päästää lapsia yksinään.
Sitten he kertoivat , miten voidaan ryöstää autoon, tai muuten joku "hörhö" tulla ja tehdä "mitä vain" 13-ja 14vuotiaille lapsille.
Tajusin, että tässä suuressa Amerikan maassa on siis hyvää ja pahaa.
Ja myöhemmin tulimme näkemään myös Amerikan, siis Los Angelesin toista puolta, kun Vene
ajoi ,kai vahingossa, ihan köyhälistöalueelle.
Näimme miten ihmiset asuivat pahvilaatikoissa, ja mitä ihmeellisemmissä hökkeleissä.
Kun sitten taasen näki "linnoja" joissa rikkaat asuivat.
Ilmastosta haluan sen verran kertoa, että siellä ei ollut mitään "jännää" nousta aamulla katsomaan, millainen sää ulkona oli, joka aamu heräsimme ihanaan auringon paisteeseen.
Ulkona oli päivisin n.+35+40C.
Siellä lämpötuulettimet toimivat toisinpäin kuin Suomessa, eli puhalsivat kylmää.
Onpa jäänyt ensimmäinen päivä mieleen, kun halusin välttämättä kattaa ulos pihalle päiväkahvit.
Vaikka kuinka Ane ja Vene yrittivät sanoa minulle, että voi olla liian kuumaa ulkona.
Mutta kun sisällä oli +20C, niin en tajunnut että ulkona on kuumempaa.
Sain kaikki ulos kahvipöydän ääreen, kun jo 5min, päästä oli myönnettävä, ettei +40C lämmössä voi istua.
Sekin meistä kaikista tuntui oudolta, kun ikkunat ja ovet piti muistaa sulkea, ihan kuten meillä Suomessa talvella.
Erotus oli vain siinä, että nyt sisälle ei tullut liian kylmää ,vaan liian lämmintä.
Nyt voin sanoa, että liian kuumassa tai liian kylmässä asukkaat käyttäytyvät samoin.
Eli opimme Lossissa juoksemaan autoon, jossa oli +20C vain , autosta äkkiä viileään kauppaan, jossa oli myös +20C,
sitten kotona autosta äkkiä sisälle +20C lämpöön.
Ihan kuten me Suomessa kun on -40C pakkasta.
Kumpikin lämpötila ovat huonoja, ja Lossissa kului sähköä kylmentämiseen, kun Suomessa kuluu sähköä lämmittämiseen
Seuraavaksi kerron kun tapasimme TV tähden
Saturday, December 15, 2007
Ameriikkaan lähtö
Olin noin 44v, kun ensimmäistä kertaa menin Amerikkaan.
Sitä ennen olin sanonut, että ei niin kauan mennä Amerikkaan, kun minulla on "tämä järki" päässä.
"Tämä järki" on minun sanontatapani asioista, jotka ovat minulle uusia ja hieman peloittavia,
Ja hyvä niin, sillä kyllä olen niin monta kertaa joutunut oppimaan asioita, joista olen alussa kieltäytynyt.
Elettiin vuotta 1992 (tai 91.93),
lama oli just pyyhkinyt Suomenkin yli.
Mekin olimme saaneet siitä osamme, eli perheemme oli kahden asunnon loukussa.
Eli ei ollut paljoa ylimääräistä rahaa.
Kuitenkin meidän poikamme Tommi oli saanut päähänsä, että pitää päästä USA:n.
Muistan kuinka sanoin Tommille, että meillä ei ole rahaa, ja toiseksi minulla ei ole halua lähteä maahan ,jossa vain pyssyt paukkuu.
Tommi kyllä yritti selostaa minulle, että ei Amerikan filmit ja oikea elämä pidä paikkaansa
En enää muista miten kaikki tapahtui, ja kuinka kauan poikani Tommi oli asiaa minulle puhunut.
Muistan vain sen, kun eräänä päivänä minulle syttyi kuin pilakuvissa lamppu pään yllä, eli muistin;
"Anne ja Vene ,lasteni isän serkku asuu Los Angelessa."
Niinpä minä kirjoittamaan heille kaunista kirjettä, miten me seuraavassa toukokuussa voisimme tulla "pistäytymään" heillä.
Kirjoitin kuinka vuokraisimme huoneen läheltä heitä jne jne.
Kirje postiin ja odottamaan vastausta.
Vastaus viipyi niin kauan että olin jo heittänyt toivoni
kun eräänä päivänä tyttäreni Iitu juoksi postilaatikolta huutaen; "Amerikasta on tullut kirje"
Kirje avattiin yhdessä ja luettiin yhdessä.
Kirjeessä luvattiin ottaa meidät vastaan.
Kirjeen oli kirjoittanut Anne, eli lasteni isän serkun vaimo.
En kertonut muille perheeni jäsenille, mitä olin kirjoittanut Amerikkaan.
Olin kirjoittanut Amerikkaan, että tulisimme vain vähäksi aikaa, mitä se vähän aikaa oli sitä en ollut kirjeessäni maininnut Annelle ja Veneelle
Sen jälkeen kirjeitä kirjoiteltiin puolin ja toisin.
Eli minä olin se joka kirjoittelin.
Kirjeissäni annoin ymmärtää, että kävisimme Kanadaa myöten, sekä Las Vegasissa, ja vain silloin tällöin poikettaisiin Annen ja Veneen luona
Keväällä maaliskuussa oli Finnairin tarjous lento Helsinki Los Angeles Helsinki vain 4000mk/ per henki.
Tarjous oli niin halpa että ostin liput Lossiin kuukaudeksi, eli koko toukokuuksi, ja panin käteni ristiin mielessäni toivoen että pääsemme lähtemään, ja saamme olla koko kuukauden serkkujemme luona ,joita minä ja lapset emme tunteneet ollenkaan.
Lasten isä oli heidät nähnyt
Normaalihinta kun oli 8000-10.000markkaa /per henki
Ja kun jo maksoimme velkaamme, niin tuollaista rahaa ei olisi meillä kertakaikkiaan ollut
Kellään perheeni jäsenillä ei ollut tietoa, etteivät Anne ja Vene tienneet mikä tilanne oli tosiasiassa.
Sillä Anne ja Vene luulivat meidän todella tulevan vain pistäytymään heillä, kun sitten jatkamme matkaa Kanadaan ja muualle Amerikkaa.
Mutta perheeni luuli meidän menevän koko kuukaudeksi vain ja ainoastaan Annen ja Veneen luo
Olin kertonut perheelleni, tai en suoraan kertonut vaan antanut ymmärtää, että kaikki oli järjestyksessä Lossin päässä.
Lento meni ihan hyvin, muut perheenjäsenistäni olivat innostuneita ja onnellisia kun saamme olla kuukauden Lossissa, ja lapset (13v ja 14v) olivat saaneet koko toukokuun vapaaksi.
Vain minä yksin mietin, että miten perillä käy, ja missä vaiheessa saan Annelle ja Veneelle kerrottua, että olemmekin koko kuukauden.
Muistan vieläkin, kuinka symämmeni melkein jähmettyi, kun tyttäreni Iitu sanoi heti perille päästyämme , että mitä kaikkea me täällä teemme koko kuukauden.
Annen hämmästynyt ilmeen takaa kuului; "koko kuukauden"
Johon minä äkkiä vastaamaan, että niin Iitu tarkoittaa koko matkaamme, siis Kanadan reissua myös,
johon lasten isä tuumasi, hieman ihmeissään "niin olisihan se Kanadakin mukava nähdä, mutta mitenpä sitä sinne pääsee"
Ja silloin minä keksin, että Anne ja Vene mukaan meille, kun molemmat ovat jo eläkkeelläkin
Niin sain puhuttua heidätkin meidän kanssamme Amerikkaa ja Kanadaa kiertämään.
Puhuin asiasta Annelle ja Veneelle kuin he pääsisivät meidän mukaamme, kun asia oli just toisinpäin, minun /siis meidänhän oli melkein pakko saada heidät mukaamme,
sillä eihän me minnekkään oltaisi osattu mennä ilman Annea ja Venettä
Mutta lopuksi voi kirjoittaa kuten saduissa LOPPU HYVIN KAIKKI HYVIN
Eli saimme kokea Lossissa Disneylandin, Universstudion, kävimme LasVegasissa.
Kanadassa näimme myös paljon.
Eli vuokrasimme 6heng auton, jota Vene ajoi, ja Anne tiesi matkojemme varrella hyviä yöpymispaikkoja.
Loppujen lopuksi meillä oli niin hauska kuukausi siellä, ja tutustuimme Serkkuihin niin hyvin ,että saimme heidät jo samana kesänän vieraaksemme Kemiin
Seuraavalla kerralla matkamuistoja Amerikasta ja Kanadasta,
Sitä ennen olin sanonut, että ei niin kauan mennä Amerikkaan, kun minulla on "tämä järki" päässä.
"Tämä järki" on minun sanontatapani asioista, jotka ovat minulle uusia ja hieman peloittavia,
Ja hyvä niin, sillä kyllä olen niin monta kertaa joutunut oppimaan asioita, joista olen alussa kieltäytynyt.
Elettiin vuotta 1992 (tai 91.93),
lama oli just pyyhkinyt Suomenkin yli.
Mekin olimme saaneet siitä osamme, eli perheemme oli kahden asunnon loukussa.
Eli ei ollut paljoa ylimääräistä rahaa.
Kuitenkin meidän poikamme Tommi oli saanut päähänsä, että pitää päästä USA:n.
Muistan kuinka sanoin Tommille, että meillä ei ole rahaa, ja toiseksi minulla ei ole halua lähteä maahan ,jossa vain pyssyt paukkuu.
Tommi kyllä yritti selostaa minulle, että ei Amerikan filmit ja oikea elämä pidä paikkaansa
En enää muista miten kaikki tapahtui, ja kuinka kauan poikani Tommi oli asiaa minulle puhunut.
Muistan vain sen, kun eräänä päivänä minulle syttyi kuin pilakuvissa lamppu pään yllä, eli muistin;
"Anne ja Vene ,lasteni isän serkku asuu Los Angelessa."
Niinpä minä kirjoittamaan heille kaunista kirjettä, miten me seuraavassa toukokuussa voisimme tulla "pistäytymään" heillä.
Kirjoitin kuinka vuokraisimme huoneen läheltä heitä jne jne.
Kirje postiin ja odottamaan vastausta.
Vastaus viipyi niin kauan että olin jo heittänyt toivoni
kun eräänä päivänä tyttäreni Iitu juoksi postilaatikolta huutaen; "Amerikasta on tullut kirje"
Kirje avattiin yhdessä ja luettiin yhdessä.
Kirjeessä luvattiin ottaa meidät vastaan.
Kirjeen oli kirjoittanut Anne, eli lasteni isän serkun vaimo.
En kertonut muille perheeni jäsenille, mitä olin kirjoittanut Amerikkaan.
Olin kirjoittanut Amerikkaan, että tulisimme vain vähäksi aikaa, mitä se vähän aikaa oli sitä en ollut kirjeessäni maininnut Annelle ja Veneelle
Sen jälkeen kirjeitä kirjoiteltiin puolin ja toisin.
Eli minä olin se joka kirjoittelin.
Kirjeissäni annoin ymmärtää, että kävisimme Kanadaa myöten, sekä Las Vegasissa, ja vain silloin tällöin poikettaisiin Annen ja Veneen luona
Keväällä maaliskuussa oli Finnairin tarjous lento Helsinki Los Angeles Helsinki vain 4000mk/ per henki.
Tarjous oli niin halpa että ostin liput Lossiin kuukaudeksi, eli koko toukokuuksi, ja panin käteni ristiin mielessäni toivoen että pääsemme lähtemään, ja saamme olla koko kuukauden serkkujemme luona ,joita minä ja lapset emme tunteneet ollenkaan.
Lasten isä oli heidät nähnyt
Normaalihinta kun oli 8000-10.000markkaa /per henki
Ja kun jo maksoimme velkaamme, niin tuollaista rahaa ei olisi meillä kertakaikkiaan ollut
Kellään perheeni jäsenillä ei ollut tietoa, etteivät Anne ja Vene tienneet mikä tilanne oli tosiasiassa.
Sillä Anne ja Vene luulivat meidän todella tulevan vain pistäytymään heillä, kun sitten jatkamme matkaa Kanadaan ja muualle Amerikkaa.
Mutta perheeni luuli meidän menevän koko kuukaudeksi vain ja ainoastaan Annen ja Veneen luo
Olin kertonut perheelleni, tai en suoraan kertonut vaan antanut ymmärtää, että kaikki oli järjestyksessä Lossin päässä.
Lento meni ihan hyvin, muut perheenjäsenistäni olivat innostuneita ja onnellisia kun saamme olla kuukauden Lossissa, ja lapset (13v ja 14v) olivat saaneet koko toukokuun vapaaksi.
Vain minä yksin mietin, että miten perillä käy, ja missä vaiheessa saan Annelle ja Veneelle kerrottua, että olemmekin koko kuukauden.
Muistan vieläkin, kuinka symämmeni melkein jähmettyi, kun tyttäreni Iitu sanoi heti perille päästyämme , että mitä kaikkea me täällä teemme koko kuukauden.
Annen hämmästynyt ilmeen takaa kuului; "koko kuukauden"
Johon minä äkkiä vastaamaan, että niin Iitu tarkoittaa koko matkaamme, siis Kanadan reissua myös,
johon lasten isä tuumasi, hieman ihmeissään "niin olisihan se Kanadakin mukava nähdä, mutta mitenpä sitä sinne pääsee"
Ja silloin minä keksin, että Anne ja Vene mukaan meille, kun molemmat ovat jo eläkkeelläkin
Niin sain puhuttua heidätkin meidän kanssamme Amerikkaa ja Kanadaa kiertämään.
Puhuin asiasta Annelle ja Veneelle kuin he pääsisivät meidän mukaamme, kun asia oli just toisinpäin, minun /siis meidänhän oli melkein pakko saada heidät mukaamme,
sillä eihän me minnekkään oltaisi osattu mennä ilman Annea ja Venettä
Mutta lopuksi voi kirjoittaa kuten saduissa LOPPU HYVIN KAIKKI HYVIN
Eli saimme kokea Lossissa Disneylandin, Universstudion, kävimme LasVegasissa.
Kanadassa näimme myös paljon.
Eli vuokrasimme 6heng auton, jota Vene ajoi, ja Anne tiesi matkojemme varrella hyviä yöpymispaikkoja.
Loppujen lopuksi meillä oli niin hauska kuukausi siellä, ja tutustuimme Serkkuihin niin hyvin ,että saimme heidät jo samana kesänän vieraaksemme Kemiin
Seuraavalla kerralla matkamuistoja Amerikasta ja Kanadasta,
Wednesday, December 5, 2007
Suomalaista työniloa
Lupasin viime kerralla kirjoitella ensimmäisestä Amerikan matkasta, mutta nyt mietin lupaus on vain lupaus, ja hyvin harvoin pitää paikkansa ainakin silloin jos minä olen ollut lupaamassa.
Eli saattekin 2tarinaa työpaikoistani
Ensin; minun tämänhetkisestä vapaaehtoispaikastani
Toinen; B&B paikastani, josta tuli lopputili ja jonka omistajia en ole sen koommin nähnyt
Sanon jo nyt alussa, että jotainhan siinä pieleen menee kun minä yritän töitä tehdä.
Jotkut ahkerista serkuistani ovatkin sanoneet minusta, että paras paikka on minulle kiikkustuoli, jossa minä "vain" istuskelen.
Joskus silloin kun olin vähän nuorempi, ja olin Lasten- ja Leikinohjaaja koulussa, ja siellä kun me oppilaat saimme tehdä kaavion toisistamme, eli oli kartano jonne piti sijoitella meidän kuvitelmia ihmisiä.
Joistakin oppilaista tuli emäntiä, joistakin piikoja, joistakin pehtooreja kartanoon, mutta minulle yksin oli ihan erilainen paikka, melkein jokainen oppilas oli sijoittanut minut taloon; hauskana "rouva homsantuuna", joka kulkee talosta taloon ,ja puhuu mukavia, ja juo talon kahvia, ja "kastaa pullaa".
Eli kukaan ei ollut edes ajatellut minua kartanoon, muuksi kuin vierailijaksi.
No mutta se oli silloin, nyt on nyt, ja kerron nyt siis tästä päivästä.
Paikka jossa olen töissä, on rekkakuskien viikonloppu levähdyspaikka. Kävijöitä on noin 40-60 rekkakuskia joka viikonloppu.
Eräänä lauantaina olin yksin töissä. Oli saunojia, syöjiä, kahvittelijoita, oluen juojia, sekä muuten vain istuskelijoita.
Illalla, noin klo 20.00 loppui myytävä ruoka.
No minä tietysti oli perinyt jo rahat ruuan ostajilta, kun huomasin, että ruoka olikin jo loppu.
No eihän siinä muuta kuin sanoa asiakkaille totuus, kevensin muka virhettäni sanomalla,
mutta ehdinpä periä teiltä onneksi rahat,
Asiakas;
Perkele sinua ,sinähän kumma myyjä olet kun myyt eijoota ja otat vielä rahat
Toinen asiakas:
Meitä on viisi nälkäistä, eikä ole saatu muuta kuin maksaa
Johon minä vain totesin miehille, etten muistanut että eihän minulla ruokaa olekkaan
Kolmas asiakas; Saako niitä rahoja takaisin
Tuossa vaiheessa minä lupasin alkaa tekemään ruokaa kysyen miehiltä, haluaako he syödä lihapulla -vai makkarakastiketta, sitten ilmoitin että kastikkeiden kanssa on tulossa "tuppipotut" (kuoripäällispotut)
Miehet valitsivat makkarakastikkeen, jos lupaan tehdä sen HK-sinisestä.
Ja niin perunat kiehumaan kuorineen, ja kastike tulemaan.
Viimein ruoka oli valmista ja huusin miehet kuumia perunoita kuorimaan.
Kuten arvata saattaa, sain kuoria perunat itse .
Kuului vain
- Kuori vain ite perunat, kun otit niin hyvän hinnankin.
No lopulta kaikki olivat syöneet ruokansa ja olin saanut lisääkin ruokailijoita.
Ilta oli hauska, muisteltiin entisiä aikoja, lapsuutta, koulua, sotaväkeä, vanhemmat miehet olivat joutuneet, niin koulussa, kuin sotaväessä kuorimaan perunoita, nuoremmat olivat saaneet jo kuoritut perunat kouluissa.
Minusta ilta oli hauska, ja moni kävikin sanomassa kassalla, että on kiva kun olen tullut taasen töihin (olen ollut aikaisemminkin 6kk tässä samassa paikassa)
Mutta sitten jostain oli kai tullut "johdolle" tietoa, että asiakaspalvelija (minä) ei ole ollut kylliksi asiallinen asiakas palvelussa.
Suoraan sitä ei minulle sanottu, mutta sain niin paljon moitteita, ja olin saanut jo
aikaisemminkin moitteita siitä, etten ota työtani tarpeeksi vakavasti.
Ja kyllä minäkin toki ymmärrän että ei asiakaspalvelussa käyttäytydä tolla tavoin, mutta hoksaan sen aina liian myöhään
Toisaalta kyllä minusta on suomalainen työmoraali liiankin tiukkaa, ainakin vielä silloin kun minä olin suomessa, niin helposti kuuli jos kovin nauratti töissä
" eikö ole töitä tarpeeksi, kun noin naurattaa"
Mutta nythän mie muistin toisenkin jutun, josta kyllä tuli lopputili, eikä se pariskunta enää ole halunnut tavata minua.
Ollessani Lontoon merimieskirkolla, tulli sinne joulumyyjäisiin pariskunta, joka kehui minua asiakaspelvelusta.
Sitten rouva (suomalainen) kertoi heillä olevan B&B (Beb &Breakfast) etelä-englannissa.
Rouva sanoi hakevansa joka kesä sinne 2-3kuukaudeksi kesätyöntekijää,eli heidän kesälomansa ajaksi.
No kuten arvata saattaa, olin siellä seuraavana kesänä töissä.
Pariskunta lähti kesäkuun alussa, ja minulle jäi koko talo.
Talossa oli 4vierashuonetta, keittiö, olohuone ja isäntäparin makuuhuone.
Taloon kuului myös ulkosauna, uima-allas ja kohtalaisen iso piha.
Osa B&B;n asukkaista oli kaupungissa sijaitsevan Yliopiston opiskelijoita, jotka asuivat yhdestä kuukaudesta 3kuukauteen, eli siihen asti kunnes saivat oman asunnon kaupungista.
Toinen osa asiakkaista koostui turisteista.
Hintaan sisältyi päivällinen kello 19.00-20.00
En enää oikein muista miten kaikki tapahtui, mutta niin vain oli että kun isäntäpari tulikin viikkoa aikaisemmin 2kuukauden lomaltaan Suomesta, niin kaikki oli heidän mielestään sekaisin.
Muistan kun kiinalainen opiskelija sanoi yllättäen saapuneelle isäntäväelle ; "Teidänhän piti tulla vasta viikon päästä"
Johon rouva vastasi; Niin piti, mutta nyt olemme täällä, ja täällä näyttää olevan IHAN ERI JÄRJESTYS, kiitos siitä KIRSTI KÄRJEN.
Mitä sitten oli tapahtunut:
Jo toisena päivänä isäntäparin lähdettyä oli yksi opiskelija asukas kysynyt, voisiko hän laittaa yhtenä päivänä oman maansa ruokaa.
Olin luvannut.
Siitä sain idean, että jokainen saisi laittaa kerran viikossa omaa ruokaa koko talon asukkaille illalliseksi.
Illallinen kun sisältyi huoneen vuokraan.
Ja niinpä jokainen sai kerran viikossa kokata.
Tiistaina saimme turkkilaista ruokaa
Keskiviikkona kiinalaista ruokaa
Torstaina libyalaista
Myöhemmin tuli taloon irlantilainen ravintoterapeutti, ja hänkin sai oman päivänsä
eli maanantain.
Ja maanantaisin saimme kuulla aina ennen ateriaa kyseisestä ruuasta kaikki ravinto-opilliset jutut.
Kaupassa käynnin oli ollut pakko antaa ruuanlaittajille, sillä en minä olisi osannut ostaa heidän ruokiinsa tarvikkeita
Tietysti minä annoin budjetin, kuinka paljon sai mennä rahaa ruokiin, eli ruuanlaittaja kävi itse ostamassa ruokatarvikkeensa,
Pian opiskelijat oppivat ostamaan hyvin taloudellisesti ruokaan tarvittavat raaka-aineet.
Minusta me kaikki olimme tyytyväisiä, ja minulla helppoa.
Illat olin järjestänyt niin että istuttiin isäntäparin olohuoneessa ja katseltiin yhdessä valittua filmiä, samalla napostellen jotain pientä.
Satunnaiset matkustajatkin olivat tyytyväisiä minun järjestelyyn, jopa niin että kerran oli tulossa Itävallasta 3 matkustajaa, ja kun ilmoitin että kaikki huoneet ovat varattuja.
niin matkustajat sanoivat kuulleensa ystäviltään, että meillä on hauska talo.
Lopulta päädyttiin siihen, että he nukkuvat isännän toimistossa (matkustajat olivat noin 25-30v)
Koko 2kuukautta minusta oli kuin juhlaa, ja olihan meillä oikeita juhliakin.
Kiinalaisella opiskelijalla oli 30vuotis juhlat, ja sinä iltana meillä oli party,
kaikki saivat tuoda vieraita, grillattiin ulkona, minä paistoin lättyjä, ja talon takapiha oli täynnä vieraista
(minulla on niistä juhlista hauskoja kuvia, mutta en osaa laittaa niitä nettiin, yritän saada niitämyöhemmin kun saan jonkun auttajaksi)
Sitten eräänä elokuun iltana tuli kaikelle loppu.
Ja ymmärrän:
Kuvitelkaapa miltä teistä tuntuisi kun tulisitte kotiin, niin piika makaisi uima-altaan reunalla, lukemassa romaania, ja kiinalainen poika, siis asiakas, häärisi keittiössä.
Meinasin kyllä saada hyvitystä kun rouva hieman myöhemmin huomasi, miten piha-aita oli hyvin leikattu ja nurmikko laitettu viimeisen päälle hyvään kuntoon, ja pihakukat kukki.
Mutta sitten kun olin tunnustanut, että en se minä ollutkaan tehnyt mitään, vaan merimieskirkon talonmies pariskunta.
Olin luvannut mainitun pariskunnan tulla Lontoosta viettämään minun luo viikonloppua, jos korjaavat talon vuotavan katon ja tekevät pihatyöt.
Eli ei siitäkään minulle pisteitä herunut.
Sitten rouva alkoi ihastellen ihmetellä talon siisteyttä, kun ikkunat olivat kirkkaat, kirjahyllyt puhtaat ja joka paikka kiilsi.
Rouvan toteamukseen; "Olethan sinä sentäs jotakin Kirsti tehnyt"
niin minun oli pakko myöntää, että minulla oli ollut just edellisenä viikonloppuna 3au´pair tyttöä Lontoosta viettämässä viikonloppua sillä ehdolla, että siivoavat,
ja he olivatkin siivonneet; perjantaina 3t, lauantaiaamuna 4t ja sunnuntaiaamuna 3t,
Loppupäivä oli ollut tytöillä vapaata, jonka he viettivät ensin päivän merenrannalla, ja illat saunoen ja uima-altaassa uiden, tai muuten pihalla "löhöen" ja seurustellen
Sillä tämä paikka sijaitsi aivan ihanalla merenrannalla, eli uida sai saunan jälkeen uima-altaassa, ja päivisin voi mennä merenrannalle.
Eli tulijoita oli.
Ja niinhän siinä kävi että sain tilata bussilipun Lontooseen,
kylläkin hyvällä mielellä, sihteeri sanoi minulle, (kävi kerran viikossa) että olin saanut parhaan myynnin muihin kesiin verrattuna.
Toisaalta taasen, ei sitä piika saa mennä talon järjestystä muuttamaan.
Eli saattekin 2tarinaa työpaikoistani
Ensin; minun tämänhetkisestä vapaaehtoispaikastani
Toinen; B&B paikastani, josta tuli lopputili ja jonka omistajia en ole sen koommin nähnyt
Sanon jo nyt alussa, että jotainhan siinä pieleen menee kun minä yritän töitä tehdä.
Jotkut ahkerista serkuistani ovatkin sanoneet minusta, että paras paikka on minulle kiikkustuoli, jossa minä "vain" istuskelen.
Joskus silloin kun olin vähän nuorempi, ja olin Lasten- ja Leikinohjaaja koulussa, ja siellä kun me oppilaat saimme tehdä kaavion toisistamme, eli oli kartano jonne piti sijoitella meidän kuvitelmia ihmisiä.
Joistakin oppilaista tuli emäntiä, joistakin piikoja, joistakin pehtooreja kartanoon, mutta minulle yksin oli ihan erilainen paikka, melkein jokainen oppilas oli sijoittanut minut taloon; hauskana "rouva homsantuuna", joka kulkee talosta taloon ,ja puhuu mukavia, ja juo talon kahvia, ja "kastaa pullaa".
Eli kukaan ei ollut edes ajatellut minua kartanoon, muuksi kuin vierailijaksi.
No mutta se oli silloin, nyt on nyt, ja kerron nyt siis tästä päivästä.
Paikka jossa olen töissä, on rekkakuskien viikonloppu levähdyspaikka. Kävijöitä on noin 40-60 rekkakuskia joka viikonloppu.
Eräänä lauantaina olin yksin töissä. Oli saunojia, syöjiä, kahvittelijoita, oluen juojia, sekä muuten vain istuskelijoita.
Illalla, noin klo 20.00 loppui myytävä ruoka.
No minä tietysti oli perinyt jo rahat ruuan ostajilta, kun huomasin, että ruoka olikin jo loppu.
No eihän siinä muuta kuin sanoa asiakkaille totuus, kevensin muka virhettäni sanomalla,
mutta ehdinpä periä teiltä onneksi rahat,
Asiakas;
Perkele sinua ,sinähän kumma myyjä olet kun myyt eijoota ja otat vielä rahat
Toinen asiakas:
Meitä on viisi nälkäistä, eikä ole saatu muuta kuin maksaa
Johon minä vain totesin miehille, etten muistanut että eihän minulla ruokaa olekkaan
Kolmas asiakas; Saako niitä rahoja takaisin
Tuossa vaiheessa minä lupasin alkaa tekemään ruokaa kysyen miehiltä, haluaako he syödä lihapulla -vai makkarakastiketta, sitten ilmoitin että kastikkeiden kanssa on tulossa "tuppipotut" (kuoripäällispotut)
Miehet valitsivat makkarakastikkeen, jos lupaan tehdä sen HK-sinisestä.
Ja niin perunat kiehumaan kuorineen, ja kastike tulemaan.
Viimein ruoka oli valmista ja huusin miehet kuumia perunoita kuorimaan.
Kuten arvata saattaa, sain kuoria perunat itse .
Kuului vain
- Kuori vain ite perunat, kun otit niin hyvän hinnankin.
No lopulta kaikki olivat syöneet ruokansa ja olin saanut lisääkin ruokailijoita.
Ilta oli hauska, muisteltiin entisiä aikoja, lapsuutta, koulua, sotaväkeä, vanhemmat miehet olivat joutuneet, niin koulussa, kuin sotaväessä kuorimaan perunoita, nuoremmat olivat saaneet jo kuoritut perunat kouluissa.
Minusta ilta oli hauska, ja moni kävikin sanomassa kassalla, että on kiva kun olen tullut taasen töihin (olen ollut aikaisemminkin 6kk tässä samassa paikassa)
Mutta sitten jostain oli kai tullut "johdolle" tietoa, että asiakaspalvelija (minä) ei ole ollut kylliksi asiallinen asiakas palvelussa.
Suoraan sitä ei minulle sanottu, mutta sain niin paljon moitteita, ja olin saanut jo
aikaisemminkin moitteita siitä, etten ota työtani tarpeeksi vakavasti.
Ja kyllä minäkin toki ymmärrän että ei asiakaspalvelussa käyttäytydä tolla tavoin, mutta hoksaan sen aina liian myöhään
Toisaalta kyllä minusta on suomalainen työmoraali liiankin tiukkaa, ainakin vielä silloin kun minä olin suomessa, niin helposti kuuli jos kovin nauratti töissä
" eikö ole töitä tarpeeksi, kun noin naurattaa"
Mutta nythän mie muistin toisenkin jutun, josta kyllä tuli lopputili, eikä se pariskunta enää ole halunnut tavata minua.
Ollessani Lontoon merimieskirkolla, tulli sinne joulumyyjäisiin pariskunta, joka kehui minua asiakaspelvelusta.
Sitten rouva (suomalainen) kertoi heillä olevan B&B (Beb &Breakfast) etelä-englannissa.
Rouva sanoi hakevansa joka kesä sinne 2-3kuukaudeksi kesätyöntekijää,eli heidän kesälomansa ajaksi.
No kuten arvata saattaa, olin siellä seuraavana kesänä töissä.
Pariskunta lähti kesäkuun alussa, ja minulle jäi koko talo.
Talossa oli 4vierashuonetta, keittiö, olohuone ja isäntäparin makuuhuone.
Taloon kuului myös ulkosauna, uima-allas ja kohtalaisen iso piha.
Osa B&B;n asukkaista oli kaupungissa sijaitsevan Yliopiston opiskelijoita, jotka asuivat yhdestä kuukaudesta 3kuukauteen, eli siihen asti kunnes saivat oman asunnon kaupungista.
Toinen osa asiakkaista koostui turisteista.
Hintaan sisältyi päivällinen kello 19.00-20.00
En enää oikein muista miten kaikki tapahtui, mutta niin vain oli että kun isäntäpari tulikin viikkoa aikaisemmin 2kuukauden lomaltaan Suomesta, niin kaikki oli heidän mielestään sekaisin.
Muistan kun kiinalainen opiskelija sanoi yllättäen saapuneelle isäntäväelle ; "Teidänhän piti tulla vasta viikon päästä"
Johon rouva vastasi; Niin piti, mutta nyt olemme täällä, ja täällä näyttää olevan IHAN ERI JÄRJESTYS, kiitos siitä KIRSTI KÄRJEN.
Mitä sitten oli tapahtunut:
Jo toisena päivänä isäntäparin lähdettyä oli yksi opiskelija asukas kysynyt, voisiko hän laittaa yhtenä päivänä oman maansa ruokaa.
Olin luvannut.
Siitä sain idean, että jokainen saisi laittaa kerran viikossa omaa ruokaa koko talon asukkaille illalliseksi.
Illallinen kun sisältyi huoneen vuokraan.
Ja niinpä jokainen sai kerran viikossa kokata.
Tiistaina saimme turkkilaista ruokaa
Keskiviikkona kiinalaista ruokaa
Torstaina libyalaista
Myöhemmin tuli taloon irlantilainen ravintoterapeutti, ja hänkin sai oman päivänsä
eli maanantain.
Ja maanantaisin saimme kuulla aina ennen ateriaa kyseisestä ruuasta kaikki ravinto-opilliset jutut.
Kaupassa käynnin oli ollut pakko antaa ruuanlaittajille, sillä en minä olisi osannut ostaa heidän ruokiinsa tarvikkeita
Tietysti minä annoin budjetin, kuinka paljon sai mennä rahaa ruokiin, eli ruuanlaittaja kävi itse ostamassa ruokatarvikkeensa,
Pian opiskelijat oppivat ostamaan hyvin taloudellisesti ruokaan tarvittavat raaka-aineet.
Minusta me kaikki olimme tyytyväisiä, ja minulla helppoa.
Illat olin järjestänyt niin että istuttiin isäntäparin olohuoneessa ja katseltiin yhdessä valittua filmiä, samalla napostellen jotain pientä.
Satunnaiset matkustajatkin olivat tyytyväisiä minun järjestelyyn, jopa niin että kerran oli tulossa Itävallasta 3 matkustajaa, ja kun ilmoitin että kaikki huoneet ovat varattuja.
niin matkustajat sanoivat kuulleensa ystäviltään, että meillä on hauska talo.
Lopulta päädyttiin siihen, että he nukkuvat isännän toimistossa (matkustajat olivat noin 25-30v)
Koko 2kuukautta minusta oli kuin juhlaa, ja olihan meillä oikeita juhliakin.
Kiinalaisella opiskelijalla oli 30vuotis juhlat, ja sinä iltana meillä oli party,
kaikki saivat tuoda vieraita, grillattiin ulkona, minä paistoin lättyjä, ja talon takapiha oli täynnä vieraista
(minulla on niistä juhlista hauskoja kuvia, mutta en osaa laittaa niitä nettiin, yritän saada niitämyöhemmin kun saan jonkun auttajaksi)
Sitten eräänä elokuun iltana tuli kaikelle loppu.
Ja ymmärrän:
Kuvitelkaapa miltä teistä tuntuisi kun tulisitte kotiin, niin piika makaisi uima-altaan reunalla, lukemassa romaania, ja kiinalainen poika, siis asiakas, häärisi keittiössä.
Meinasin kyllä saada hyvitystä kun rouva hieman myöhemmin huomasi, miten piha-aita oli hyvin leikattu ja nurmikko laitettu viimeisen päälle hyvään kuntoon, ja pihakukat kukki.
Mutta sitten kun olin tunnustanut, että en se minä ollutkaan tehnyt mitään, vaan merimieskirkon talonmies pariskunta.
Olin luvannut mainitun pariskunnan tulla Lontoosta viettämään minun luo viikonloppua, jos korjaavat talon vuotavan katon ja tekevät pihatyöt.
Eli ei siitäkään minulle pisteitä herunut.
Sitten rouva alkoi ihastellen ihmetellä talon siisteyttä, kun ikkunat olivat kirkkaat, kirjahyllyt puhtaat ja joka paikka kiilsi.
Rouvan toteamukseen; "Olethan sinä sentäs jotakin Kirsti tehnyt"
niin minun oli pakko myöntää, että minulla oli ollut just edellisenä viikonloppuna 3au´pair tyttöä Lontoosta viettämässä viikonloppua sillä ehdolla, että siivoavat,
ja he olivatkin siivonneet; perjantaina 3t, lauantaiaamuna 4t ja sunnuntaiaamuna 3t,
Loppupäivä oli ollut tytöillä vapaata, jonka he viettivät ensin päivän merenrannalla, ja illat saunoen ja uima-altaassa uiden, tai muuten pihalla "löhöen" ja seurustellen
Sillä tämä paikka sijaitsi aivan ihanalla merenrannalla, eli uida sai saunan jälkeen uima-altaassa, ja päivisin voi mennä merenrannalle.
Eli tulijoita oli.
Ja niinhän siinä kävi että sain tilata bussilipun Lontooseen,
kylläkin hyvällä mielellä, sihteeri sanoi minulle, (kävi kerran viikossa) että olin saanut parhaan myynnin muihin kesiin verrattuna.
Toisaalta taasen, ei sitä piika saa mennä talon järjestystä muuttamaan.
Wednesday, November 28, 2007
Tapahtui Antwerpenissa 2005
Antwerpenissa on yksi monista merimieskirkon ulkomaisista kahvioista.
Merimiehiä siellä ei enää kovin paljon käy, mutta rekkamiehet ovat löytäneet sinne tiensä.
Belgialaiset tykkää käydä siellä suomalaisessa saunassa, ja saunankävijöistä onkin suurin osa paikallisia belgialaisia.
Tietysti merimieskirkolla on myös iso kirkkosali, jossa pidetään luonnollisesti kaikki Jumalanpalvelukset, mutta sitten sitä myös vuokrataan erilaisiin tapahtumiin paikallisille, kuten häiden pitoon, hautajaisiin, ristiäisiin ja syntymäpäivien viettoon.
Olin ollut Antwerpenin merimieskirkon kahviossa muutamia kuukausia, kun
eräänä torstaina hallintosihteeri ilmoitti minulle töistä lähtiessään, että illalla n, klo 19.00-20.00 välillä on tulossa eräs paikallinen nuorimies, n. 40-kymppinen katsastamaan kirkkosalia, josko hän viettäisi siellä 40-vuotis syntymäpäivänsä
Ilta oli hiljainen, kuten tavallisesti torstaisin.
Viimein saapui hallintosihteerin mainitsema n.40 mies kahvioon.
Mies osasi hiukan suomea ja sanoi; "Minä en koskaan ennen ole käynyt täällä kirkolla, ja nyt minä halusin tulla, että saan hieman puhua suomea".
Koska kahviossa ei ollut ketään muuta asiakasta, niin ajattelin esitellä tälle synttäreiden pitäjälle ensin kirkkosalin ja sitten vasta tarjota kahvin, kirkon kahviossa
Vein miehen kirkkosaliin, esittelin sen, sitten vein kirkkosalin keittiöön ja näytin kaikki jääkaapit, jonne normaalisti juhlien pitäjät toivat jo etukäteen juhlissa tarvittavat ruuat, ja juomat.
Sitten lopuksi näytin hänelle paikan missä saa tupakoida, eli sisäpihan ja sinne kulkuväylän.
Kun oli kaikki esitellyt, niin muistin että mieshän halusi juoda kahvia suomalaisen pullan kera.
Niinpä esittelyn lopuksi lupasin tarjota hänelle kahvit,
mutta ihmeekseni mies melkein juoksi ulko-ovesta ulos, vaikka huusin perään, että miten olis ne kahvit.
Mies moikkasi vain kädellä ja katosi.
Just kun oli miettimässä hieman hämillään, ettei tullut kauppoja tämän synttärisankarin kanssa,
niin soi jälleen ovikello, ja siellä oli iloinen nuorimies, joka heti ilmoitti, että oli soittanut jo päivällä hallintosihteerille tulevansa katsomaan kirkkosalia.
Silloin muistin edelllisen miehen "omituisen" ilmeen ,kun olin esitellyt talon jääkaappeja, ja nyt muistin tämä edellinen mieshän sanoi ihan suoraan minulle:
"Anteeksi mutta en minä ole kiinnostunut teidän jääkaapeista",
johon minä olin vain jatkanut, niin jos et sinä niin sinun ystäväsi voivatkin jo olla kiinnostuneita, ja he voivat jopa tarvita kun tuovat juomiaan.
Ja kun olin sanonut kirkkosalissa hyvin topakasti, että kirkkosalissa ei sitten tupakoida, niin mieshän oli yrittänyt selostaa minulle jo tässävaiheessa melkein paniikin omaisesti, ettei hän tupakoi, niin minä olin vain jatkanut ,
"niin et sinä mutta entäs jos sinun ystäväsi tupakoivatkin,"
ja sen saarnan jatkona olin vienyt miehen sisäpihalle, ja vannottanut, että vain sitten täällä saa tupakoida.
Kaikki tämä tuli kuin yhtenä nauhana minulle, kun nyt tämä uusi mies seisoi ovella, ja kysyi viimein; "anteeksi mutta onko jokin vialla, tulinko väärään aikaan".
Yritin todistella tälle "oikealle asiakkaalle", että kaikki on kunnossa, mutta jätin kertomatta, että tuli jo esiteltyä koko kirkkosali ihan väärälle henkilölle
Se ensimmäisenä tullut mies, ei tullut enää toistakertaa, eli häneltä jäi suomalainen pulla ja kahvi kokematta, mutta saipahan perustellisen esittelyn kirkosta.
Olisipa hauska tietää, mitä mies jäi miettimään "hyvästä merimieskirkon esittelystä"
PS. puolustuksena voin sanoa, että kirkon vakituiset asiakkaat koostuivat rekkakuskeista, tai suomalaisista siirtolaisista tai sitten saunojista.
Muut kävijät koostuivat yleensä kirkkosalin vuokralle kysyjistä.
Mutta sen verran opin, että seuraavilla kerroilla kysyin AINA ,että oletteko tulossa katsomaan kirkkosalia.
Merimiehiä siellä ei enää kovin paljon käy, mutta rekkamiehet ovat löytäneet sinne tiensä.
Belgialaiset tykkää käydä siellä suomalaisessa saunassa, ja saunankävijöistä onkin suurin osa paikallisia belgialaisia.
Tietysti merimieskirkolla on myös iso kirkkosali, jossa pidetään luonnollisesti kaikki Jumalanpalvelukset, mutta sitten sitä myös vuokrataan erilaisiin tapahtumiin paikallisille, kuten häiden pitoon, hautajaisiin, ristiäisiin ja syntymäpäivien viettoon.
Olin ollut Antwerpenin merimieskirkon kahviossa muutamia kuukausia, kun
eräänä torstaina hallintosihteeri ilmoitti minulle töistä lähtiessään, että illalla n, klo 19.00-20.00 välillä on tulossa eräs paikallinen nuorimies, n. 40-kymppinen katsastamaan kirkkosalia, josko hän viettäisi siellä 40-vuotis syntymäpäivänsä
Ilta oli hiljainen, kuten tavallisesti torstaisin.
Viimein saapui hallintosihteerin mainitsema n.40 mies kahvioon.
Mies osasi hiukan suomea ja sanoi; "Minä en koskaan ennen ole käynyt täällä kirkolla, ja nyt minä halusin tulla, että saan hieman puhua suomea".
Koska kahviossa ei ollut ketään muuta asiakasta, niin ajattelin esitellä tälle synttäreiden pitäjälle ensin kirkkosalin ja sitten vasta tarjota kahvin, kirkon kahviossa
Vein miehen kirkkosaliin, esittelin sen, sitten vein kirkkosalin keittiöön ja näytin kaikki jääkaapit, jonne normaalisti juhlien pitäjät toivat jo etukäteen juhlissa tarvittavat ruuat, ja juomat.
Sitten lopuksi näytin hänelle paikan missä saa tupakoida, eli sisäpihan ja sinne kulkuväylän.
Kun oli kaikki esitellyt, niin muistin että mieshän halusi juoda kahvia suomalaisen pullan kera.
Niinpä esittelyn lopuksi lupasin tarjota hänelle kahvit,
mutta ihmeekseni mies melkein juoksi ulko-ovesta ulos, vaikka huusin perään, että miten olis ne kahvit.
Mies moikkasi vain kädellä ja katosi.
Just kun oli miettimässä hieman hämillään, ettei tullut kauppoja tämän synttärisankarin kanssa,
niin soi jälleen ovikello, ja siellä oli iloinen nuorimies, joka heti ilmoitti, että oli soittanut jo päivällä hallintosihteerille tulevansa katsomaan kirkkosalia.
Silloin muistin edelllisen miehen "omituisen" ilmeen ,kun olin esitellyt talon jääkaappeja, ja nyt muistin tämä edellinen mieshän sanoi ihan suoraan minulle:
"Anteeksi mutta en minä ole kiinnostunut teidän jääkaapeista",
johon minä olin vain jatkanut, niin jos et sinä niin sinun ystäväsi voivatkin jo olla kiinnostuneita, ja he voivat jopa tarvita kun tuovat juomiaan.
Ja kun olin sanonut kirkkosalissa hyvin topakasti, että kirkkosalissa ei sitten tupakoida, niin mieshän oli yrittänyt selostaa minulle jo tässävaiheessa melkein paniikin omaisesti, ettei hän tupakoi, niin minä olin vain jatkanut ,
"niin et sinä mutta entäs jos sinun ystäväsi tupakoivatkin,"
ja sen saarnan jatkona olin vienyt miehen sisäpihalle, ja vannottanut, että vain sitten täällä saa tupakoida.
Kaikki tämä tuli kuin yhtenä nauhana minulle, kun nyt tämä uusi mies seisoi ovella, ja kysyi viimein; "anteeksi mutta onko jokin vialla, tulinko väärään aikaan".
Yritin todistella tälle "oikealle asiakkaalle", että kaikki on kunnossa, mutta jätin kertomatta, että tuli jo esiteltyä koko kirkkosali ihan väärälle henkilölle
Se ensimmäisenä tullut mies, ei tullut enää toistakertaa, eli häneltä jäi suomalainen pulla ja kahvi kokematta, mutta saipahan perustellisen esittelyn kirkosta.
Olisipa hauska tietää, mitä mies jäi miettimään "hyvästä merimieskirkon esittelystä"
PS. puolustuksena voin sanoa, että kirkon vakituiset asiakkaat koostuivat rekkakuskeista, tai suomalaisista siirtolaisista tai sitten saunojista.
Muut kävijät koostuivat yleensä kirkkosalin vuokralle kysyjistä.
Mutta sen verran opin, että seuraavilla kerroilla kysyin AINA ,että oletteko tulossa katsomaan kirkkosalia.
Wednesday, November 21, 2007
Intian matkan loppukirjoitus
(Tämän kirjoituksen jälkeen jatkan päiväkirjaani muilla muistelmilla.
Olen lähtenyt "maailmalle" 15vuotta sitten.olin silloin 46vuotta.
Olen ollut Engalnnissa, Amerikassa, Espanjassa, Belgiassa, ja nyt Saksassa.
Työkseni olen tehnyt ; ollut au´pairina, pubin siivoojana, silittäjänä, hierojana, talkoolaisena, vapaaehtoisena, lehdenjakajana jne, siis kaikkea tätä ulkomailla ollessani.
Ja näillä "retkillä tapahtui kaikenlaista: hullua, hauskaa, ikävää, tavallista, ja siltä väliltä)
22.11-07 Lyypekki
Nyt olen ollut jo viikon kotona.
Eli olen ehtinyt nyt kunnolla kotiutua, kysellä ystäviltäni kuulumiset, ja varmistaa etteivät he minun poissa ollessani ole ehtineet tehdä mitään kivaa minun tietämättäni.
Kuinka monesti olen kuullut sanonnan "tieto tuo tuskaa", eli mitä enemmän tiedät sen enemmän osaat "surra" asioiden puolesta.
Jos luulette että näkemäni köyhyys ja kurjuus loi minulle pahan olon, niin erehdytte.
Minusta meillä euroopassa on enemmän köyhyyttä ja kurjuutta kuin ikinä näin Intiassa.
Sillä minä en osaa ajatella rikkautta vaatteina, asuntona, autoina,
minusta rikkaus on jos omistaa henkistä hyvinvointia.
Eli osaa olla tyytyväinen siihen mitä on.
Mitä tietoa minä sitten tarkoitin???
Luin Intiasta historialllisia romaaneja, ja myös fakta tietoa ennen lähtöni.
Kaiken lukemani jälkeen , jäin miettimään;
Kuinka helpolla pääsee ne länismaalaiset jotka vielä miettivät, "että sitten kun Intiakin pääsee samalle tasolle kuin Eurooppa, eli kun intialaisetkin tulevat olemaan yhtä ahkeria tekemään luonnonvaroista aina ja aina uutta tavaraa, kännyköitä, paperia, erilaisia muovituotteita jne jn
Minä kun en ole vielä löytänyt historian kirjoista lukua, missä kerrottaisiin esim, "Kun me valkoiset menimme ensikertaa esim, Afrikkaan, niin siellä paljastui ensimmäisille valkoihoisille ihmisille, vain köyhyyttä, kurjuutta, ja nälkää".
Kaikki nuo mainitsemani asiat ovat kirjojen mukaan tullut vasta kun siellä on asunut jonkin aikaa valkoinen (Intia, Afrikka, Amerikka, Australia)
Eli minä mietin Intiassa, että me valkoiset olemme olleet kuin tappaja muurahaiset, ihan minne vain olemme menneet, niin olemme alkuasukkaat tappaneet ja sitten levittäytyneet ja näin päässeet asuttamaan muita maanosia.
No Intiaa emme kokonaan pystyneet valloittamaan, sillä Intiassa jo osattiin kirjoittaa, lukea, ja heillä oli myös oma uskonto, omat aakkoset, ennen valkoisen ihmisen sinne menoa.
Intia itsenäistyi englantilaisista 1947, ja on nyt itsenäinen maa
Lopuksi haluan kertoa tarinan meidäneurooppalaisten ihmisen kyltymättömyydestä.
Ystäväni oli lukenut minun plokkini tästä netistä, ja kertoi mielipiteensä
Kerron jutun hänen sanoillaan
Tuula:
"Nyt kun minä Kirsti luin sinun matkakuvauksesi, niin jäin miettimään, miten surullinen minä olin eilen yhden n.5vuotiaan tytön vuoksi.
Tyttö itki erään kaupan käytävällä todella surkeasti, ja kun kysyin mikä on hätänä, niin vastaus oli, että just hänen haluamansa joulukalenteri oli ehtinyt loppua.
Ja niin minäkin tulin surulliseksi.
Nyt Kirsti kun luin kirjoituksesi, että lapsilla ei ollut edes kynää millä kirjoittaa, tai ruokaa, niin alkoipa tuntua tuon näkemäni 5vuotiaan suru pieneltä"
Ei materiaali tuo meille onnea, vaan haluamme aina ja aina lisää
Olen lähtenyt "maailmalle" 15vuotta sitten.olin silloin 46vuotta.
Olen ollut Engalnnissa, Amerikassa, Espanjassa, Belgiassa, ja nyt Saksassa.
Työkseni olen tehnyt ; ollut au´pairina, pubin siivoojana, silittäjänä, hierojana, talkoolaisena, vapaaehtoisena, lehdenjakajana jne, siis kaikkea tätä ulkomailla ollessani.
Ja näillä "retkillä tapahtui kaikenlaista: hullua, hauskaa, ikävää, tavallista, ja siltä väliltä)
22.11-07 Lyypekki
Nyt olen ollut jo viikon kotona.
Eli olen ehtinyt nyt kunnolla kotiutua, kysellä ystäviltäni kuulumiset, ja varmistaa etteivät he minun poissa ollessani ole ehtineet tehdä mitään kivaa minun tietämättäni.
Kuinka monesti olen kuullut sanonnan "tieto tuo tuskaa", eli mitä enemmän tiedät sen enemmän osaat "surra" asioiden puolesta.
Jos luulette että näkemäni köyhyys ja kurjuus loi minulle pahan olon, niin erehdytte.
Minusta meillä euroopassa on enemmän köyhyyttä ja kurjuutta kuin ikinä näin Intiassa.
Sillä minä en osaa ajatella rikkautta vaatteina, asuntona, autoina,
minusta rikkaus on jos omistaa henkistä hyvinvointia.
Eli osaa olla tyytyväinen siihen mitä on.
Mitä tietoa minä sitten tarkoitin???
Luin Intiasta historialllisia romaaneja, ja myös fakta tietoa ennen lähtöni.
Kaiken lukemani jälkeen , jäin miettimään;
Kuinka helpolla pääsee ne länismaalaiset jotka vielä miettivät, "että sitten kun Intiakin pääsee samalle tasolle kuin Eurooppa, eli kun intialaisetkin tulevat olemaan yhtä ahkeria tekemään luonnonvaroista aina ja aina uutta tavaraa, kännyköitä, paperia, erilaisia muovituotteita jne jn
Minä kun en ole vielä löytänyt historian kirjoista lukua, missä kerrottaisiin esim, "Kun me valkoiset menimme ensikertaa esim, Afrikkaan, niin siellä paljastui ensimmäisille valkoihoisille ihmisille, vain köyhyyttä, kurjuutta, ja nälkää".
Kaikki nuo mainitsemani asiat ovat kirjojen mukaan tullut vasta kun siellä on asunut jonkin aikaa valkoinen (Intia, Afrikka, Amerikka, Australia)
Eli minä mietin Intiassa, että me valkoiset olemme olleet kuin tappaja muurahaiset, ihan minne vain olemme menneet, niin olemme alkuasukkaat tappaneet ja sitten levittäytyneet ja näin päässeet asuttamaan muita maanosia.
No Intiaa emme kokonaan pystyneet valloittamaan, sillä Intiassa jo osattiin kirjoittaa, lukea, ja heillä oli myös oma uskonto, omat aakkoset, ennen valkoisen ihmisen sinne menoa.
Intia itsenäistyi englantilaisista 1947, ja on nyt itsenäinen maa
Lopuksi haluan kertoa tarinan meidäneurooppalaisten ihmisen kyltymättömyydestä.
Ystäväni oli lukenut minun plokkini tästä netistä, ja kertoi mielipiteensä
Kerron jutun hänen sanoillaan
Tuula:
"Nyt kun minä Kirsti luin sinun matkakuvauksesi, niin jäin miettimään, miten surullinen minä olin eilen yhden n.5vuotiaan tytön vuoksi.
Tyttö itki erään kaupan käytävällä todella surkeasti, ja kun kysyin mikä on hätänä, niin vastaus oli, että just hänen haluamansa joulukalenteri oli ehtinyt loppua.
Ja niin minäkin tulin surulliseksi.
Nyt Kirsti kun luin kirjoituksesi, että lapsilla ei ollut edes kynää millä kirjoittaa, tai ruokaa, niin alkoipa tuntua tuon näkemäni 5vuotiaan suru pieneltä"
Ei materiaali tuo meille onnea, vaan haluamme aina ja aina lisää
Subscribe to:
Comments (Atom)