Amerikkassa ja vähän kanadassakin

En tiedä kuinka monelle minun ikäiselleni on tullut koulussa selväksi miten iso USA ja Kanada ovat.
Omat koulutietoni maantiedosta huomasin aika huonoiksi.
Muistan kyllä olleeni kouluaikanani jopa kartalta näyttämässä ,missä sijaitsi Amerikan manner.
Mutta kun Euroopan kartta ja Amerikan kartat olivat eri aikoina karttatelineessä, niin en ainakaan minä osannut vertailla eri maanosien koko eroja.

Niinpä kun olimme lähdössä Anen ja Venen kanssa Los Anglesista Kanadaan, niin istuin autoon villapusero päällä.
Kun Ane ihmetteli, minkä vuoksi minulla on villapusero päällä, vaikka ulkona on asteita +35.
vastasin, että minulle oli just sanottu, että kanadassa on viileämpää.

Muistan kun Ane vei minut kartan eteen ,jossa näkyi sekä Euroopan ,että Amerikan mantereet.
Sitten Ane otti mittatikun, jolla mittasi Suomen sitten mittasi Los Angelesin, ja Van Gouverin välin.
Yllätys oli minulle suuri,kun tajusin, että pitää ajaa monta Suomea läpi, ennenkuin ollaan Kanadan puolella.
Ja jos ihan rehellisesti sanon, niin kyllä kuului takapenkiltä lasteni ihmettelevä ääni;
"äiti et kai sinä noin tyhmä voi olla maantiedossa"

Ensikertaa tein matkaa, ettei ajateltu kilometrejä, vaan sovittiin aika milloin olisi ensimmäinen kahvi-ja ruokailutauko.
Kun alkoi tulla kellonaika sovittua aikaa, niin sitten vasta alettiin katsella sopivaa ruokailupaikkaa.

Erään ruokailupaikan tulen muistamaan AINA.
Olin vannottanut lapsia, että matkan aikana on "pakko" syödä kaikki ostettu ruoka.
Sitten kävikin niin, että minä olin tilannut itselleni aivan liian mausteisen ruuan.
Söin hiukan, mutta jätin loput syömättä.
Mutta kun lapseni huomasivat lautasellani olevan ruuan, niin johan minulle pistettiin pakko.
Lapsiin yhtyi vielä Ane ja Venekin.
Muistan kuinka Ane katsoi lautastani, ja totesi; "kirsti sinä olet ollut aika ankara lapsiasi kohtaan, joten pistele nyt vain kaikki ruoka poskeesi, ennen ei lähdetä jatkamaan matkaa".
Ja niinhän minä söin ja hikoilin, mutta lupasin lapsilleni, ettei heidän tarvitse seuraavalla kerralla ihan kaikkea syödä.

Matkalla totesin monta kertaa, että Amerikan vitsit; "Amerikassa on kaikki suurempaa"
todeksi.
Jos tuli karjatila vastaan, niin karjaa riitti, ja riitti, sitä oli monta kilometriä.
Jos tuli viljapelto, niin viljaa oli näkymättömiin, ja saimme ajaa monen montakilometriä, ennekuin viljapellot loppuivat.
Varsinkin lihakarjan näkeminen oli jotain jota en ollut voinut edes kuvitella. Karjaa oli niin kaus kuin silmä kantoi, ja ne olivat tiheässä ,arvioisin yksi joka metrillä, eli ei näkynyt maata välissä, näkyi vain lehmien selkiä.

Levähdyspaikat oli myös rakennettu hyvin, eli tietysti oli katokset liiallista aurinkoa varten.
levähdyspaikoilla söimme omia eväitä, mutta parikertaa päivässä söimme ravintoloiden ruokia.
ravintolat olivat meidän bensa-asemien kaltaisia, mutta ilman bensa-asemaa.
Bensa-asemat olivat ihan erillään, ja niissä ei ollut kaikissa edes WC:tä.

Eräällä levähdyspaikalla menin kävelylle ihastelemaan aivan ihania pieniä sieviä kaktuksen kukkia.
Olin jo aika pitkällä, kun Ane huusi minulle, miksen ole lukenut varoitustauluja levähdyspaikan reunoilta.
Kun kysyin, mitä tärkeää niissä lukee, ja kun kuulin että niissä varoitettiin menemästä kiveyksen ulkopuolelle myrkyllisten käärmeiden vuoksi,
niin arvata saattoi, että sain melkein paniikki kohtauksen.
Alkoi tuntua, että joka pikkupensaan takaa kurkistaa käärme.

Kanadan reissulla viivyimme 8päivää, ja näimme joka päivä uutta.