Amerikkassa ja vähän kanadassakin

En tiedä kuinka monelle minun ikäiselleni on tullut koulussa selväksi miten iso USA ja Kanada ovat.
Omat koulutietoni maantiedosta huomasin aika huonoiksi.
Muistan kyllä olleeni kouluaikanani jopa kartalta näyttämässä ,missä sijaitsi Amerikan manner.
Mutta kun Euroopan kartta ja Amerikan kartat olivat eri aikoina karttatelineessä, niin en ainakaan minä osannut vertailla eri maanosien koko eroja.

Niinpä kun olimme lähdössä Anen ja Venen kanssa Los Anglesista Kanadaan, niin istuin autoon villapusero päällä.
Kun Ane ihmetteli, minkä vuoksi minulla on villapusero päällä, vaikka ulkona on asteita +35.
vastasin, että minulle oli just sanottu, että kanadassa on viileämpää.

Muistan kun Ane vei minut kartan eteen ,jossa näkyi sekä Euroopan ,että Amerikan mantereet.
Sitten Ane otti mittatikun, jolla mittasi Suomen sitten mittasi Los Angelesin, ja Van Gouverin välin.
Yllätys oli minulle suuri,kun tajusin, että pitää ajaa monta Suomea läpi, ennenkuin ollaan Kanadan puolella.
Ja jos ihan rehellisesti sanon, niin kyllä kuului takapenkiltä lasteni ihmettelevä ääni;
"äiti et kai sinä noin tyhmä voi olla maantiedossa"

Ensikertaa tein matkaa, ettei ajateltu kilometrejä, vaan sovittiin aika milloin olisi ensimmäinen kahvi-ja ruokailutauko.
Kun alkoi tulla kellonaika sovittua aikaa, niin sitten vasta alettiin katsella sopivaa ruokailupaikkaa.

Erään ruokailupaikan tulen muistamaan AINA.
Olin vannottanut lapsia, että matkan aikana on "pakko" syödä kaikki ostettu ruoka.
Sitten kävikin niin, että minä olin tilannut itselleni aivan liian mausteisen ruuan.
Söin hiukan, mutta jätin loput syömättä.
Mutta kun lapseni huomasivat lautasellani olevan ruuan, niin johan minulle pistettiin pakko.
Lapsiin yhtyi vielä Ane ja Venekin.
Muistan kuinka Ane katsoi lautastani, ja totesi; "kirsti sinä olet ollut aika ankara lapsiasi kohtaan, joten pistele nyt vain kaikki ruoka poskeesi, ennen ei lähdetä jatkamaan matkaa".
Ja niinhän minä söin ja hikoilin, mutta lupasin lapsilleni, ettei heidän tarvitse seuraavalla kerralla ihan kaikkea syödä.

Matkalla totesin monta kertaa, että Amerikan vitsit; "Amerikassa on kaikki suurempaa"
todeksi.
Jos tuli karjatila vastaan, niin karjaa riitti, ja riitti, sitä oli monta kilometriä.
Jos tuli viljapelto, niin viljaa oli näkymättömiin, ja saimme ajaa monen montakilometriä, ennekuin viljapellot loppuivat.
Varsinkin lihakarjan näkeminen oli jotain jota en ollut voinut edes kuvitella. Karjaa oli niin kaus kuin silmä kantoi, ja ne olivat tiheässä ,arvioisin yksi joka metrillä, eli ei näkynyt maata välissä, näkyi vain lehmien selkiä.

Levähdyspaikat oli myös rakennettu hyvin, eli tietysti oli katokset liiallista aurinkoa varten.
levähdyspaikoilla söimme omia eväitä, mutta parikertaa päivässä söimme ravintoloiden ruokia.
ravintolat olivat meidän bensa-asemien kaltaisia, mutta ilman bensa-asemaa.
Bensa-asemat olivat ihan erillään, ja niissä ei ollut kaikissa edes WC:tä.

Eräällä levähdyspaikalla menin kävelylle ihastelemaan aivan ihania pieniä sieviä kaktuksen kukkia.
Olin jo aika pitkällä, kun Ane huusi minulle, miksen ole lukenut varoitustauluja levähdyspaikan reunoilta.
Kun kysyin, mitä tärkeää niissä lukee, ja kun kuulin että niissä varoitettiin menemästä kiveyksen ulkopuolelle myrkyllisten käärmeiden vuoksi,
niin arvata saattoi, että sain melkein paniikki kohtauksen.
Alkoi tuntua, että joka pikkupensaan takaa kurkistaa käärme.

Kanadan reissulla viivyimme 8päivää, ja näimme joka päivä uutta.

Uusia tuttavuuksia

Paljon olimme nähneet Anen ja Venen kanssa. He olivat meitä vieneet Los Angelesissa nähtävyyksistä nähtävyyksiin.

Eräänä päivänä sovittiin, että me menemme keskenämme koko päiväksi Universas studiolle.
Ane ja Vene vain veivät meidät sinne.
Siellähän olikin paljon näkemistä, nähtiin miten tehdään elokuvia, sitten oli myös paljon pelipaikkoja, jonne varsinkin Tommi halusi mennä.
Sitten tapahtui hieman kummallinen asia.
Eli... kun Tommi pelasi, mutta ei voittanut, niin kuitenkin lähdettyämme pelipaikalta juoksi meidän perään mies, joka huusi meille ; "Anteeksi, mutta kyllä teidän poikanne voittikin", ja me kaikki saimme pehmonalleja ja pehmonukkeja.

No kun olimme ihan eri maan osassa, niin minä vain ajattelin että onpas täällä kummaa, kun ensin hävitään, sitten kuitenkin voitetaan.
Mutta ei siinä minusta mitään ihmeellistä ollut, olin jo saanut tottua joka päivä johonkin uuteen.

Universas Studiolla oli paljon penkkejä, joissa sai syödä eväitään. Istuimme eräälle tällaiselle penkille syömään, syödessämme viereemme tuli mies vähän yli 40-kymppinen, ja alkoi kysellä mistä tulemme.
Mies sanoi kuunnelleensa meidän puhettamme, eikä sanonut kuulevansa aikaisemmin meidän puhumaamma aksenttia.
Kerroimme olevamme Euroopasta, Suomesta
Mies kertoi käyneensä paljon Euroopassa, jopa Ruotsissa asti, mutta ei koskaan Suomessa.
Siinä kun puhuttiin, niin annoin hänelle Anen ja Veneen puhelin numeron, ja mies antoi omansa.

Kun Ane ja vene tulivat meitä myöhemmin hakemaan, niin aloin kertoa innoissani "meidän uudesta tuttavuudesta".
Muistan Anen katseen ja varoittavat sanat ,jotka muistan vieläkin.
"Sinä et ole nyt Kirsti Kemissä, sinä olet Amerikassa, ja täällä on kaikenlaisia huijareita, muistakaa se te kaikki".
Näiden varoittavien sanojen jälkeen, en enää jatkanut, eli en kertonut että vaihdettiin jo puhelin numerotkin tämän "huijarin" kanssa.

Oli todella tyhmästi ajateltu, kun en kertonut,että olin antanut Anen ja Veneen puhelin numeron, tälle miehelle,
sillä tämä meidän uusi tuttavuus soitti jo seuraavana päivänä Anelle ja Venelle.
Kuten arvata saattoi, puhelu päättyi lyhyeen, kun Ane vastasi, ettei heillä ole Suomesta vieraita, ja samalla kielsi miestä soittamasta enää heille.

En ymmärrä miksi, mutta minulle oli jo jäänyt mielikuva miehestä, ystävällisenä, ja mukavana, ja hän suhtautui lapsiimme erittäin hyvin.
Suomessa kun 13-14vuotiaisiin nuoriimme eivät vieraame tuntuneet suhtautuvan mitenkään.

Noin viikon päästä minä panin lapset soittamaan tälle miehelle (oma englanti oli vielä tuohon aikaan huono)
Tehtiin seuraavaksi päiväksi treffit nyt jo Don´n kanssa.
Ja kyllä piti miettiä miten ilmoitamme Anelle ja Venelle ,että huomenna olisimme menossa "tämän meidän uuden tuttavuuden" kanssa.
Siirsimme ilmoitusta "huomiseen".
Aamulla Ane ilmoitti, että menisimme kylään heidän poikansa luo.

Arvatkaa, mitä minä mietin, mietin, että miten ihmeessä minä voin kertoa heille meidän suunnitelmasta, ja kun katsoin kelloa, niin tajusin että Don on kohta ovelle.
No kerrottava oli.
Ja hirveä meteli siitä syntyikin, lopulta Ane melkein itki jo meidän hautajaisiamme, kun uskallamme lähteä vieraan miehen mukaan.
Minulla vain oli tunne, että kyllä kaikki järjestyy.
Onneksi Don saapui ajallaan, eikä Ane ehtinyt perua treffejämme.

Ane ja Vene avasivat oven Donille, avatessaan ovea, me kaikki näimme hienon auton meitä odottamassa.
Ja kun Ane ja Venekin näkivät Donin, niin he suostuivat meidät päästämään Donin mukaan.

Don vei meitä katsomaan miten elokuvia tehdään, sitten hän vei meidän kotiansa.
Ja siinäpä olikin meillä ihmettelemistä.
Oli tenniskenttä, uima-allas, jne.
Uimme ja pelasimme tennistä.
Hän vei meidät myös syömään, ja se olikin hauska retki, söimme jossain puistossa.
Hän oli ottanut pöytäliinan mukaan ja sille hän kattoi meille retkiaterian.
Illalla hän antoi meille ihailija kuvansa, ennen kuin toi meidät kotiin.
Niin ja tehtiinhän me treffitkin seuraavaksi kerraksi.

Se mitä hän lupasi seuraavalla kerralla, niin molemmat Tommi ja Riitta sanoivat minulle, että nyt äiti et sitten kerro kotona Kemissä mitään, muuten kaikki sanovat, että Kirsti valehtelee.
Yritin sanoa lapsille, että tämähän on totta, mutta lapset olivat sitä mieltä, ettei kuitenkaan kukaan usko.

Mikä oli se asia,josta ei saanut kertoa ?? Se oli seuraava
Don kertoi olevansa Michael Jacksonin naapuri siihen aikaan nyt Michael oli vielä nuori.
Eli hän aikoi viedä meidät seuraavalla kerralla Michael Jacksonin luo kylään.

Kotiin päästyämme, Ane ja Vene olivat meitä jo odottamassa, ja kun näytimme heille saamaamme kuvaa Donista, niin Ane ja Vene katsoivat kuvaa, ja sitten sanoivat ; "ilmankos se mies näytti aamulla niin tutulta".
Sitten he soittivat tutuilleen, ja kuulin vain kun Ane sanoi tutuilleen minusta ; "Se on sellainen nainen, että se tutustuu mitä ihmeellisempiin ihmisiin".
Viimein mekin saimme tietää, tällä Domilla oli paikallisessa TV:ssä jokin Show, en tiedä vieläkään mikä, sillä siellä on niin paljon kanavia, ja katselimme hyvin harvoin TV:tä siellä

Suomesta lähtiessäni, ystäväni olivat sanoneet minulle , "että kun Kirsti lähtee, niin hän varmaan tapa siellä presitentin, tai vähintään filmitähden.

Kerronpa tässä välissä, että vuosia myöhemmin,(ehkä 6vuotta eka amerikan matkastamme)
kun jälleen olin käymässä Los Angelissa, niin tapasin filmitähden,joka tunnetaan Suomessakin Harrison Fordin, mutta kun tapasin hänet, en kyllä tiennyt kuka hän oli.
Olin Donin kanssa katsomassa jossain (hän vei aina autollaan milloin minnekki), kun filmattiin elokuvaa.
Don jutteli "jonkun" kanssa, juttelun lomassa Don sanoi minulle, että enkö halua ottaa valokuvia.
Vastasin, että olen jo ottanut tarpeeksi.
Myöhemmin Don kysyi, että tunsinko miestä, jonka kanssa hän jutteli.
Sanoin etten tunne.
Sitten Don kertoi ylpeänä, että mies oli Harrison Ford.
Johon minun oli pakko vastata, että en ole ikinä kuullutkaan sellaista nimeä.
Don oli ihmeissään, mutta niin olivat minun ystävänikin niin Suomessa, kuin Englannissa, kun en sanonut tuntevani Harrison Fordia.
No nyt voi jälkeenpäin sanoa, Harrison Ford oli oikein mukava ja rennon näköinen tyyppi kun istui Donin kanssa kahvilla

Kerron tähän samaan toisenkin jutun Donista:
Olin taasen kerran Donin luona kylässä, kun mietin, että voiko minun elämäni olla totta, vai näenkö unta.
Oli ilta. Istuin, Donin äidin kanssa olohuoneen sohvalla, takassa paloi tuli, ja Don soitteli flyygelillä aivan ihania säveliä,
välillä tuoden meille pientä purtavaa.
Kyllä pani miettimään, että olenko taivaassa, näenkö unta, vai voiko oikea elämä olla näin ihanaa
Mietin myös, että amerikkalaiset love story filmit taitavat sittenkin olla totta

Niin no nyt sekosi minun juttuni, mutta niin kävi, että tästä meidän uudesta tuttavuudesta tuli meidän ystävä, jonka kanssa olemme nyt tunteneet jo yli 15vuotta.
Tommi ja Iitu ovat olleet monesti kahdestaankin hänen luonaan kylässä.
Eli olin ollut ihan oikeassa ensikerran tavatessani Donin, kun olin nähnyt hänet ystävällisenä ja luotettavana.
Niin ja lopuksi sanottakoon, että Don se oli joka niitä nalleja toi meille, vaikka Tommi ei niitä voittanut, kun olimme ekakertaa Universas Studiolla
Nyt jo tiedämme, että olimme erottuneet muista turisteista niin paljon, että Don oli miettinyt, että haluaa tutustua meihin paremmin.

Amerikassa, Los Angelissa

Amerikka oli minulle yllätyksien maa.
Jo ensimmäisenä päivänä koin ruokakaupan kassalla, jota en ollut koskaan Suomessa kokenut, eli että suuren supermarketin kassaneiti oli kiinnostunut meistä.
Meillä tietysti oli kaikki rahat lompakossa, ja kun aloin maksaa kassalla, niin kassa alkoi selostaa ensin minulle jotain, ja kun en ymmärtänyt kieltä, niin serkkuni vaimolle, Anelle , että hän kertoisi meille , että pitäisimme "liiat" rahat kotona, emmekä niin näkyvästi lompakossa.
Kassaneiti oli myös kiinnostunut, mistä maasta tulemme, ja kauanko olemme lomalla.
Lopuksi toivotti hyvää lomaa meille.
Jäin miettimään meillä Kemissä käyneitä vieraitamme, jotka olivat mm. Italiasta, Mexikosta, USA:ta jne.
Ei koskaan Suomen kassoilla yksikään kassa kysellyt minun vieraistani mitään, ketään ei kiinnostanut
Niin täällä "suuressa maailmassa", kysyttiin; mitä olemme mistä tulemme.

Tuosta ystävällisyydestä tuli sitten toinenkin puoli esiin.
Eräänä iltana ja Tommi ja Iitu halusivat elokuviin.
Minä innostuin kovasti, koska elokuvateatteri oli vain kilometrin päässä.
Ajattelin että saapa lapset hieman liikuntaakin.
Mutta yllätys, yllätys, kun Ane ja Vene sanoivat ettei illalla saa päästää lapsia yksinään.
Sitten he kertoivat , miten voidaan ryöstää autoon, tai muuten joku "hörhö" tulla ja tehdä "mitä vain" 13-ja 14vuotiaille lapsille.
Tajusin, että tässä suuressa Amerikan maassa on siis hyvää ja pahaa.
Ja myöhemmin tulimme näkemään myös Amerikan, siis Los Angelesin toista puolta, kun Vene
ajoi ,kai vahingossa, ihan köyhälistöalueelle.
Näimme miten ihmiset asuivat pahvilaatikoissa, ja mitä ihmeellisemmissä hökkeleissä.
Kun sitten taasen näki "linnoja" joissa rikkaat asuivat.

Ilmastosta haluan sen verran kertoa, että siellä ei ollut mitään "jännää" nousta aamulla katsomaan, millainen sää ulkona oli, joka aamu heräsimme ihanaan auringon paisteeseen.
Ulkona oli päivisin n.+35+40C.
Siellä lämpötuulettimet toimivat toisinpäin kuin Suomessa, eli puhalsivat kylmää.

Onpa jäänyt ensimmäinen päivä mieleen, kun halusin välttämättä kattaa ulos pihalle päiväkahvit.
Vaikka kuinka Ane ja Vene yrittivät sanoa minulle, että voi olla liian kuumaa ulkona.
Mutta kun sisällä oli +20C, niin en tajunnut että ulkona on kuumempaa.
Sain kaikki ulos kahvipöydän ääreen, kun jo 5min, päästä oli myönnettävä, ettei +40C lämmössä voi istua.
Sekin meistä kaikista tuntui oudolta, kun ikkunat ja ovet piti muistaa sulkea, ihan kuten meillä Suomessa talvella.
Erotus oli vain siinä, että nyt sisälle ei tullut liian kylmää ,vaan liian lämmintä.

Nyt voin sanoa, että liian kuumassa tai liian kylmässä asukkaat käyttäytyvät samoin.
Eli opimme Lossissa juoksemaan autoon, jossa oli +20C vain , autosta äkkiä viileään kauppaan, jossa oli myös +20C,
sitten kotona autosta äkkiä sisälle +20C lämpöön.
Ihan kuten me Suomessa kun on -40C pakkasta.
Kumpikin lämpötila ovat huonoja, ja Lossissa kului sähköä kylmentämiseen, kun Suomessa kuluu sähköä lämmittämiseen
Seuraavaksi kerron kun tapasimme TV tähden